20 kuvan kooste SKsL:n Seuracupiin (sama sarja osallistuu myöhemmin kansainväliseen World Cupiin) pitää lähettää viimeistään 30.9. Siispä ryhdytään pikaisesti keräämään kilpailukykyistä kuvamateriaalia tätä varten. Jarkko asentaa perjantaihin mennessä entiseen tyyliin kisakuvien lataussysteemin sivujemme kautta. Sinne voi jokainen ladata max kuusi kuvaa. Kuvien koko: 2500 px/pisin sivu (300 dpi). Nimeä kuvat englanniksi (ei välttämätöntä). Kuva ei saa olla aiemmin osallistunut Seuracupiin, mitään muuta rajoitusta ei ole. Pidetään lataussysteemi auki sunnuntaihin, 27.9. asti. Sitten valitsemme Jarkon kanssa tuon kuvakoosteen.
Uusien Seuracupin sääntöjen mukaan yhdeltä kuvaajalta voi koosteessa olla korkeintaan kaksi kuvaa (ennen neljä), joten osallistujia tulee vähintään kymmenen. Aiemmilla kerroillakin meillä on ollut yli kymmenen kuvaajan panos koosteessa, niin varmaan nytkin tulee olemaan. Heti ensimmäisellä osallistumisellamme v. 2011 voitimme Suomen Seuracupin, seuraavana vuonna olimme toisena, ja kaksi viimeistä vuotta olemme olleet jaetulla kolmannella tilalla: varsin kelpo sijoitussarja n. 20 osallistujaseuran joukossa. Nyt kun piirikilpailu jää tänä vuonna väliin, niin panostetaanpa tähän kisaan ihan kunnolla! Kiitos!