Tuo nykyinen suositus – 700 px pitkältä sivulta – tekee nykynäytöillä noin postimerkin kokoisia kuvia. Pystykuvien ei toki paljoa korkeampia tarvitse olla (850 px riittää, isompia pitää vieritellä), mutta näyttöjen levetessä 700 px vaakasuunnassa ei ole paljon, reilu kolmasosa tavallisimmista 1920-resoluutiosta. Serverit tuskin niin ahtaalla ovat, että tukehtuvat noin puolet isompiin kuviin?
Samaa mieltä ja omalta osaltani olen helpottanut serverin tuskaa siten, että kun täällä näytetyt kuvat ovat ”aikansa eläneitä”, niin olen poistanut ne kokonaan sivustolta. Luulempa, että kovin montaa sivua taaksepäin täällä olevia kuvia vähemmän kahlaillaan, joten poistamalla vanhoja kuvia, lisätilaa isommille kuville olisi saatavilla ihan ilmaiseksi.
Isompi ongelma tuossa tila-asiassa on tietysti kuvien kilotavut, eivätkä niinkään pikselit. Tiedostokokoon voi vaikuttaa pakkausasetuksia säätämällä, mutta tottumattomalle se on vähän hankala alue. Tilaa säästyy kun pakkausta kääntää isommalle, mutta samalla laatu huononee. Sopivan kompromissin webbikuville oppii kokeilemalla. Yleensä se on jossain 90-95% seutuvilla parhaam laadun pakkauksesta
Nykyään tuo Jannen mainitsema ”FullHD” näyttö on tosiaankin yleinen (1920x1080px) mutta paljon on käytössä myös esim 1280x1024px näyttöjä. Voitaisiin kokeilla tietysti vaikkapa sellaista sääntöä että kuvan tulee mahtua 1200×850 ”laatikon” sisään. Tuolloin kuva mahtuu kuitenkin yleisimmille näytöille.
Eli vaakakuvan max leveys 1200px TAI pystykuvan max korkeus 850px.
Eniten tilaa kuluttavat sellaiset tiedostot, joita ei ole pienennetty ollenkaan. Tuollainen (vahingossa) suoraan kamerasta lähetetty kuva voi olla vaikkapa 10MB. Webbikoossa tiedostokoko on taas ~500kB. 20-kertainen ero siis!
Olen aina välillä ottanut noita pahimpia tilansyöppöjä pois ja ajanut ne eräajona säädyllisiin mittoihin. Serverin levytilaa on myös hieman lisätty eivätkä piirikisakuvatkaan ole nyt serverillä pyörimässä.
Itse käväisen sivuilla useimmiten läppärillä illalla kotisohvalta ja nykyinen kuvakoko on oikein sopiva. Tekniikan aallonharjalla ratsastavat saattavat käyttää jopa tablet-laitetta. Entäs jos halukkaat tarjoavat kuvat ikäänkuin previkkoina ja laittavat postauksensa yhteyteen linkin isompiin versioihin jotka pötköttävät sitten vaikkapa Flickrissä tms kuvapalvelussa joista on tänä päivänä hyvin valinnanvaraa?
Ainiin, jättäkää EXIF-tiedot kuviin, haluan stalkkailla millä vehkeillä porukka kuvaa.