Laitanpa muutamia kuvia ettei mene ihan pelkäksi tekstailuksi. Maisemat tietysti Pohjois-Karjalasta kuten mallitkin. Poislukien walesilainen Allison ja savolainen Heli:)
Kuvat ovat kevyesti scannattuja dioja, roskineen. Mukaan muutama mustankalpea, scannattu nekin.
Nuotiokuvassa on mukavan aito tunnelma, ja näyttäisi porukka viihtyvän luonnossa!
Miksi olet kuvia noin rajannut skannaamisen jälkeen? Eiväthän nuo voi olla alkuperäisessä formaatissa kuitenkaan.
No niin, oikeita valokuvia! Ja hiukka nostalgiaa. Tunnelmasta samaa mieltä, kuin Ilkka. Veikkaan, että kuvat on otettu 80-luvun puolessa välissä.?
Tarkoititko Ilkka rajauksella tuota kuvasuhdetta?
Niin, kun alkuperäiset kuvat ovat diakuvia, niin suhde on tietysti 2:3, suoraan filmin mukaan. Noissa kuvissa tätä kuvasuhdetta on jostain syystä muutettu, syytä siihen minä vaan kyselin.
Filmiaikaan unelmakamerani oli Pentaxin 645, 6×6:lla kuvasin niin että tähyslasilla oli teippi rajaamassa formaatin 6×4,5:ksi.
Kinoruutu on minun silmääni hieman liian pitkä kun taas 3:4:ään tuntuu luonnolliselta. Siksipä nämäkin rajasin näin, samoin kuin kuva olisi asettunut 18×24 rajauskehykseen.
Kuvat ovat Koli-kuvaa lukuunottamatta 80-luvun puolivälistä. Mukavia fiiliksiä, kamera oli mukana tuokiokuvia varteni, pääpaino oli retkeilyssä. Kuvausreissut olivat sitten erikseen. Näin jälkeenpäin kuvia katsellessani huomaan selvästi mitkä kuvat on otettu ”tositarkoituksella” ja mitkä muistoksi. Ajan myötä kuvissa näkyy myös se että alko hiljakseeni oppia sommittelemaan ”vauhdissa”. Silmä ja kuvaustekniikka kehittyivät.
Silloin mietittiin millaista olisi nähdä ottamansa kuva välittömästi, diat tulivat kehityksestä n. viikon päästä ja vasta silloin pääsi arvioimaan kuvien onnistumista.
Tapsalla on aina niin elämänmakuisia kuvia. Kertakaikkisen hienoja taas, jokaikinen. Näistä tuli hyvä mieli!
Kiitoksia. Minulle ovat hyvin tärkeitä sellaiset kuvat joissa on kavereita, lapsia tms. Ne palauttavat muistoja eletystä elämästä ja pitävät sisällään kaikenlaisia tarinoita. Vaikka kuinka yrittää niin välillä tilanne kulkee ohitse pysähtymättä, jättämättä kylliksi aikaa mietitylle kokonaisuudelle. Tulee sellainen tavallinen albumikuva. Silloin harmittaa kun ei ole kuvannut kylliksi, niin että kuvasilmä ja kamerakäsi toimisivat selkäytimestä lähtien.
Siispä hyvät ystävät, kuvatkaa ja kuvatkaa kuvaamisen jälkeenkin. Vain siinä oppii.
Hanna ehti viemään kirjaimet pois näppikseltäni. Olen täysin samaa mieltä. Näissä kuvissa on elämänmaku tallella.
Kiitoksia Tapsalle. Yritän saada itsekin jotain ”vanhaa” tänne näytille – jahka ehdin.
-hp
Kiitoksia paljon.
Juu, lisää tälläisiä vanhempia kuvia kiitos. Näitä jaksaa katsella useampaan kertaankin ja on mielenkiintoista sekä mukavaa lukea taustatarinaa, kuten Tapsa tuossa kertoikin ajatuksiaan. Itse kun heräsin niin myöhään tähän kuvausharrastukseen, niin mielestäni on myös opettavaista/kehittävää lukea näitä muisteluita ja taustatietoa.