Kiva, että porukkaa tuli paikalle. Harmi vaan, että piti suurimman osan lähteä kun alettiin kuvaamaan ja katsomaan teoriaa käyännössä.
Jospa siitä jotain jäi käteen..
A
Ilkka Kokkonen
Syvälle kumartaen kiitokset Antille ja Mikolle näin kirjallisestikin. Oli tosi mielenkiintoinen koulutus, johon osanottoa olisi kyllä toivonut runsaammin. Alussa meitä opinottajia oli kuusi, mutta lopussa enää vain kaksi. Tuplatenkin olisi saanut olla porukkaa paikalla!
Antti
Materiaalikin (valoesimerkit / kuolemansynnit jne) jäi jakamatta kun porukka karkasi pois, pistän matskun tänne sivuille jahka ehdin kasata yhteen paikkaan.
Kiitoksia vaan Ilkalle, Pasille ja Esalle loppuajan rupatteluista. Tekemällä, kysymällä ja ihmettelemällä tuossa eniten oppii, mutta teoriapohja on myös pakko olla hanskassa ennenkuin mennään itse asiaan. Itsekin oppii paremmin jäsentämään asioita kun tulee hyviä kysymyksiä ja yhdessä ihmetellään, että mitens tuo valo on ny tolleen ja missä paikassa mikäkin pitää olla .. hauskaa oli.
A
Antti
Mietintänä vaan jatkoa ajatellen, pitäisikö näitä kursseja tarjota isommalle porukalle (myös ei SiiKalaisille) ja laittaa joku nimellinen osallistumismaksu. Näin tulisi jotenkin sitoutumista enemmän osallistujien puolelta ja ehkä kurssin vetäjillekin vähän enemmän motivaatioita tehdä hommaa jatkossa yhteisen kehityksen nimissä kun tietää, että kuulevia korvia on paikalla .. Sana vapaa 🙂
A
Tapsa
Harmi kun en päässyt mukaan. Oli poikkeuksellisesti töitä viikonlopulla ja juuri eilen kun olisi ollut tämä opinpaikka. Todella harmi, muotokuva kun kiehtoo.
Tapsa
antti
Tuuppaa Ilkka kuvia näkyville jos jotain järkeviä sait aikaan.. Mikko laittaa varmaan myös sen lowkey ja perusvalokuvan tänne.
A
ulla
Suosittelen tarjoamaan suuremmalle porukalle ja heille vaikka pienesta maksusta, kuten teimme viimeksi kolmen jokahenkilon digikurssin kohdalla. Sielta niita uusia kuvaajia sitten loytyy.
Ja
Terveiset taalta lansirannikolta. Varpaa ja nilkat on kasteltu Tyynessa Valtameressa. Kastui siina sitten reidetkin, Kuka sita takaapain tulevaa aaltoa muuten havaitssikaan! 🙂
Onneksi on +20.
Ilkka Kokkonen
Kylläpä on Ullalla kauheaa, tuollaisia yllätysaaltoja ja kaikkea. Eipä iske aalto reisille täällä, ei! Turvallista meillä!
Moro!