Ehdin jossakin vaiheessa olemaan myös kameran takana mallina olemisen lisäksi. Toisaalta omana mallinani oli kynttilä savuineen.
Ehdin jossakin vaiheessa olemaan myös kameran takana mallina olemisen lisäksi. Toisaalta omana mallinani oli kynttilä savuineen.
Sinisävyisissä savuissa on hieno tunnelma, kuitenkin näistä savukuvista paras on viimeinen kuva. Tulikirves on mainio laukaus kerrassaan mutta tikun puuosa ja liekki on puhkipalanut, löytyykö rawista yhtään sävyjä?
-Ville
Kiitos kommentoinnista! Ei irronnut rawista enempää sävyjä. Yritin uudestaan saada siitä jotakin irti, mutta ei… Tietenkin, jos rajailee sen osan pois.
Savukiehkuroista saa mielikuvitusta ruokkivia muotoja, mutta ilmeisestikin niiden esille repiminen on tuurista kiinni. Kuvissa ne eivät ole taipuneet ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla mielikuvituksen ruokkimista ajatellen. Kyseessä varmaankin on ollut juurikin tekniikan opettelu. ”Kevyet savut”, josta pidän eniten, voisi pelkistyä toimivammaksi pystyrajauksella(?)