Lauantaina lähdin kameraa ulkoiluttamaan ja tosiaan muutaman puhelun jälkeen sain Tapsankin mukaani kaurapellolle. Kaksin aina kau…no ainakin mukavampi!

Sunnuntaiaamuna oli sankat sumut tarjolla, lähtö vain jäi liian myöhälle. Lisäksi kävi, kuten monesti aikaisemminkin, eli innostuin makroilemaan, joten sumumaisemat jäivät kuvaamatta. Tässä hommassa olin mielenkiintoisissa taivutuksissa (kontallani en ollut, kun niin märkää oli), kun Tapsakin ajeli reissullaan paikalle. Siinä taisi mies kastua aika lailla kuvatessa ja turistessa. Minulla sen sijaan oli varusteet sään mukaiset sekä itseäni, että kameraa varten, joten jatkoin vielä Tapsan lähdettyä kotiin kuivattelemaan. Makrokuvat ovat tässä ihan oikeita makrokuvia teoreettisestikin(1:10-1:1 lähikuvausta, varsinainen makrokuvaus 1:1 ja sitä suuremmat suhteet). Optiikkana oli Canon MP-E ja käytössä suhteet 2½:1-5:1 täyskennoisella rungolla. Eli tuo suurin apilanlehdellä oleva kastepisara on nuppineulan pään kokoluokkaa. Kuten kuvasta näkyy, suuremman pisaran massa saa aikaan sen muodon lytistymisen, kun taas pienet pisarat ovat täysin pyöreitä. Noissa ulottuvuuksissa ei sitten suurilla syvyystarkkuuksilla juhlita, tuolla 5x-suhteella, aukolla 16, tarkkana piirtyy ainoastaan 0.269mm:n kaistale. Ja kuten Tapsa osuvasti totesi, noissa hommissa toivoo, ettei maapallo tärisisi. Monissa kuvissa tuossa suurimmassa pisarassa oli huomattavasti liike-epäterävyyttä, kun se värisi tuulen aiheuttamassa ilmavirrassa. Kuvattavan lehden vaihdoin (parhaimman näköinen tietysti heilui tuulessa hermoja raastavasti)pikaisesti sellaiseksi, joka makasi tukevasti allaan olevien ruohojen päällä, eikä pahemmin liikkunut.