Viime viikolla vahtasin Kasurilan tulihtalla, kun kaveri vihanneksiaan kypsytteli. Taistelin kiusausta vastaan, ja onnistuinkin, kun ei edes Wilhelmiä ollut tarjolla!
3 vastausta artikkeliin ”Kiusauksessakohan?”
Tapsa
Sulla on upeita kuvia, enempi esille niitä!
ulla
Nam! Mahtavat sauhut!
ilkkak Artikkelin kirjoittaja
Kiitos kannustuksesta, Tapsa! Voisi kai sitä hiukan esitystahtiaan tihentääkin, varastoakin kun on kertynyt jonkin verran. Toisaalta, olen kuvankatseluissa näyttänyt kuvia ehkä kaikkein eniten meistä, ja siten tuntuu, että niitä on nähty paljonkin. Ja toisaalta taas, kuvankatseluissahan on tietysti vähemmän porukkaa katsomassa verrattuna tähän kanavaan, joten…?…?