Sepolle kiitoksia kyydeistä ja vinkeistä paikan päällä! Mielenkiintoinen keikka kaiken kaikkiaan. Vauhdin tunnun saaminen kuviin asti ei ole mikään helppo juttu, täytynee näköjään vastakin käydä harjoittelemassa. Tuli käytettyä liian lyhyitä valotusaikoja(kameralla seuraaminen ei näy kunnolla), seuraavalla kerralla pidemmät ajat ja kameraseuraus mukaan. Tässä muutama näyte kortille tarttuneesta:
Eipä kiittämistä. Mukava oli pohtia asioita.
Tuossa ensimmäisessä kuvassa on jo vauhdin tuntua. Mutta niinkuin paikanpäällä puhuttiin se taitto tuosta pyörästä puuttuu.. siinä saisi olla enempi ” kulmaa ” . Se toisi dynamiikkaa mukanaan.. Se vain on niin pienestä kiinni,että missä kohtaa sitä siinä mutkassa itse on.. ja mitä kohtaa radasta ne ajavat. Itse olen mieltynyt yläkulmasta otettuun kuvaan..sillä saa rajattua niitä häiritseviä ratanauhoja, letkuja,, metsän rajoja tehokkaasti pois…
Valaistuksen kannalta tuo paikkasi oli niitä parhaita. Nuo varjot tuovat kuvaan dramatiikkaa.
Jollain tapaa näistä tosiaan hieman tuo vauhdintuntu puuttuu, keskimmäinen ja viimeinen kuva mielestäni parhaimmat. Ehkä kannattaisi kokeilla seuraavan kerran mennä jotenkin alemmaksi, ja jos siten saisi esim myös kuvan etualalle jotain epäterävää maastoa.
Tässä yksi netistä löytämäni kuva jossa on tuota vauhtia sitten tasan eritavalla, etualalla on myös epäterävää, kuva on otettu matalalta jne. Mutta hyviä kuvia kaikenkaikkiaan .. pitäisi tulla joskus mukaan kyllä.
A
http://www.automotoportal.com/media/images/vijesti/070705003.jpg
niin se kuva
Epäilen kyllä voimakkaasti, että tuo linkkikuva ei ole aidosta kilpailutilanteesta, vaan ihan muulla tavalla toteutettu suunnitellen näyttämään yybercoolilta lajikuvalta. Sitten vielä shoppailtu päälle raskaasti, niin pakkohan siihen sitä vauhdin tuntua on saada! On toki MAHDOLLISTA, että on kisatilanteestakin, mutta sen lisäksi on lujasti shoppiapua! Tuskin tuo karkkitaivaskaan aitoon tilanteeseen sattuisi…
Sinänsä en kyllä itse nää epäskarpilla etualalla mitään etuutta tuohon vauhdintuntuun. Kyllä rouhea hiekanroiske ja mahdollisimman dynaamiset ajoasennot yhdistettynä mahdolliseen hyvin onnistuneeseen kameraseurantaan taustan vauhtiviivoineen antavat sen oikean, lajinomaisen vauhdin kuvaan. Lisäksi jos onnistuu saamaan tiukkaan rajaukseen kunnon kamppailutilannetta mukaan, niin vauhtitunnelma vielä tehostuu!
No tuo oli nyt vaan esimerkki siitä kulmasta ja dynamiikasta mikä tuossa kuvassa on, aivan sama minulle onko se käsitelty vai ei, mutta tuohon pääsee kyllä käsittelemättäkin jos haluaa. Ja tuossa on sitä vauhtia aivan toisella tavalla kuin noissa kuvissa mitä nyt tästä motosta on saatu irti. Täytynee itse käydä kuvaamassa noita lentävieä laitteita niin saa kuvan saako sitä vauhtia siihen vai ei, vai onko se sitten tehtävä jälkikäsittelyssä. Minulle aivan sama millä sen vauhdintunteen siihen kuvaan saa ..
Tarkennan vielä että itse katson kuvia
Tarkennan vielä, että itse katson kuvia aika paljon myös niiden kaupallisuuden puolen kautta, eli siksi myyvempiä kuvia on vauhdikkaat ja hyvin käsitellyt kuvat, jotka ovat sellaisenaan todella valmista kauraa esim mainoksiin tms. Nuo motokuvat ovat siis todella hyviä, mutta joku niistä vaan uupuu, että voisi sanoa, että wow tossa on todella makea motocross kuva jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se fiilis puuttuu noista kuvista .. teknisesti siis varsin mallikkaita kuvia noi on.
Minä en ajattele kaupalliselta kannalta tällaisia arvoja, eikä hyvä mainoskuva(=huomiotaherättäviä silmäkarkkeja, joilla luodaan tarve kulutukseen)suinkaan ole hyvä kuva valokuvaustaiteellisesti, monesti aivan hiton kaukana siitä(joskus taas molemmat puolet toimivatkin).
Ostavathan ihmiset sutena kitschiä, pornoa ja mäkkäreistä roskaruokaa, mutta ei se kulutusjuhla tee niistä tuotteista taidetta tai ravintoarvoltaan hyvää!
Eli kyllä minä vaan arvostan ihan eri tavalla vauhtikuvaa, joka on otettu juuri siitä aidosta, oikeasta vauhdista, eikä esim paikallaan revittelystä, johon lisävauhdit on shoppailtu, ja heilautettu ylle vielä karkkitaivas.
Kyllä minusta urheilu kuvausaiheena vertautuu aika paljon luontokuvauksen kanssa, ja jälleen aitous on arvo sinänsä. Tuskin urheilun alueelta feikkikuvia juuri mihinkään muuhun kuin mainoksiin kelpuutetaan. Mutta jälleen, jos feikki on rehellisesti feikki ja käytetään mainonnassa sellaisena, niin ihan oikeata peliä silloin. Nauttikoon vaan itse kukin ihan vapaasti namukuvista oman imelyydenkaipuunsa mukaisesti, ja saakoon siinä samassa positiivisia mielikuvia, innostuen ostamaan vaikkapa vesiskootterin, tai jotain muuta ehdottoman tarpeellista!
Varmastikin katsantokantani voisi olla toisenlainen, jos perheeni leipä olisi kiinni valokuvauksesta, ja se sitten pakottaisi nykyisen pintamuodin mukaan. Mutta huh huh, Luojan kiitos niin ei asia ole!
Ehkä täss suurin ero on tuo valokuvaustaiteen käsitys, toiselle se on aivan toista kuin toiselle. Minulla siihen kuuluu selkeänä osana aina käsittely, oliko se valotuksen tai roskien poistoa vähimmillään tai sitten jotain vähän raskaampaa. Hienoja kuvia on tehty aikoinaan niin erilaisin keinoin, ja eivät millään esitä realimaailman tilannetta. Hyvä esimerkki esim. Ansel Adamsin Zone system, valotukset ja filmin jälkikäsittelyt sitten sen ajan tuomin keinoin. Nyt vaan tuo käsittely on digitaalista ja huomattavasti helpompaa. Tuskin sinunkaan mielestä Anselin kuvat mitään kuraa ole? Käsiteltyjä kaikki sen ajan menetelmin.
Mutta jälleen tästä kai voi taas jauhaa niin kauan kuin mahdollista ja jostain syystä tämä aina tähän nyt vääntyy .. näkemysero on ilmeisesti niin suuri.
Haa. Opettelin aikanaan tuon Adamsin Zonen ja kalibroin sopivan filmi- kamera-objektiivi-valotus-kehitys systeemin. Tosin vain yhdelle eli N-tyypille. Mutta kahdelle eri filmille, itselle Kodakin t-max 400:n ja Peiposen Jormalle Ilfordin Delta 400:n. Ja täytyy myöntää, että oli vaativa homma. Kannattava kylläkin, alkoi syntyä ihan uudella tavalla sävykkäitä negoja. Mutta…korostetuin ja vaimennetuin sävyin, tietyllä tavalla jo filmivaiheessa muokattuna.
Itse kalibrointiin meni muutama kuukausi kaikkine säätämisineen. Kyllä digi-mv:n teko on siihen nähden helppoa.
Tässä väkisinkin tulee nyt sellainen olo, että ottamani kuvat eivät edusta yhtään mitään. Koneet, ohjelmat tekevät kaikesta niin paljon hienompaa..katseltavampaa.
Kun minulla ei noita hienouksia ole, eikä verroinkaan niiden käyttöön tarvittavaa taitoa, lienee paras että vetäydyn kuvineni.
Toisaalta voisi miettiä, että onko kaiken oltava niin viimeisen päälle, voisiko minun kuva antaa edes minulle jotain tuollaisenaan…. voisi…. miksi niitä sitten muille katseltavaksi tuputan?..
seppo
Moro!
Ei tässä siitä ole nyt kysymys etteikö jonkun kuvat kelpaa tai niitä pitäisi väheksyä. Tämä keskustelu taas nyt karkasi täysin lapasesta.Jos nyt luette tuon ensimmäisen viestini lähtökohtani oli tuon laittamani kuvan kohdalta laittaa kuvakulmaa ja dynamisuutta mitä tuo kuva nyt mielestäni edusti. Eli oli vaan ehdotus mitä kuvakulmaa voisi kokeilla ja millaista laajakulmaa jos lähelle uskaltaa.
Nyt sitten lähdettiin heti sanomaan, että se on silmäkarkkia ja käsitelty jne. eikä sitten ollenkaan sitä mitä minä kuvaesimerkilläni halusin sanoa. Eli sitten tämä keskustelu taas karkasi omille linjoilleen näkemyksistä jne. josta kieltämättä riitely ja vättely on aivan turhaa. Itsekin provosoidun ehkä liian helposti koska minulle kuvan kuin kuvan käsittely on vaan aina työprosessissa, oliko se sitten valotuksen korjailua/rajausta/roskien poistoa tms. Ja sitten jos käsiteltyä kuvaa pidetään automaattiesti kurana niin sehän tässä kummastuttaa
Tokkopa näistä kannattaa kenenkään nyt sen kummemmin välittää .. ja jättää kuvia laittamatta tänne. Täytynee tehdä oma blogi mihin laittelen sitten omia käsiteltyjä kuvia, ja tietoja miten johonkin tilanteeseen päädytään niin ehkä sitten selvempää, erottuu sitten se tästä valokuvauksesta.
Yritän itsekin pysyä jatkossa aiheessa.. pahoittelen mielipahaa mitä tästä nyt jollekin tuli .. tai oli tulematta.
Tämhän on hyvää keskustelua… eikä kait tästä kukaan herneitä kerää…
Niin..en tiedä… mihin sarjaan nämä esim. minun kuvat kuuluu… Myönnän, että olen koettanut ruostepeltiä vääntää kuvan taaske.. ja pitää sano, että on se erilainen kuin originelli…. mutta valokuvaajana..minusta se ei ole enää valokuvaajan ottama kuva..vaan kuvankäsittelijän omat ajatukset sisältävä kokonaisuus…. minusta siitä valokuva on etäällä…. tai se on vain osa kuvaa…( toivottavasti vain edes se pieni osa ) .
Kyllä minä henkilökohtaisesti annan arvon enempi noille Ilkan kuville, kuin sille Antin näyttämälle karkkitaivaalle motocrossista…. jos ne rinnakkain pitäisi laittaa..
Uutiskuvaukseenhan tuo käsittely ei sitten käy ollenkaan…
seppo
Niin..vielä jatkan..
tuolla paikan päällä Ilkan kanssa pohdittiin noita kulmia..ja kompositioita, kallistuksia,, ottoa aidalta ja aidan alta….
Minusta edelleen se on valokuva..joka siitä pohdinnan tuloksena tuli…
se on aivan toista, jos jostain motskarista jollain 3D ohjelmalla käännetään kallistukset ja kulmat kohdalleen… kerätään roiskeet takapyörän taakse ja laitetaan vauhtiviivat kohdalleen….
Onko se tuote enää valokuva…. kait se on jos se paperille printataan.
Mutta minun silmissäni sen arvo on jossain muualla. En sano,etteikö se voi olla hieno, mutta valokuvaajan otamana valokuvana en sitä pidä.
seppo
Eiköhän tässäkin väännössä taas kerran kuitenkin aika lailla asiat riitele, eikä miehet. Tästä asiasta saadaan jatkossakin väännettyä huimasti lannoitetta vaikka pellolle asti.
Ja kun ollaan muuttuvassa maailmassa, jossa osa muutoksista on hyviä, osa pahoja, ja osa kaikkea siltä ja väliltä, niin varmasti ei ole paha asia tuoda esille omia mielipiteitään. Näin myös oman rakkaan harrastuksemme kyseessä ollen!
Eikä ole mitään pahaa, jos omaa kantaansa puolustaa, välillä vaikka punaisemmin poskinkin. Etenkin, jos omaa kantaansa osaa vielä hyvin argumentoida, niin saattaa hyvinkin aueta uusia näkymiä molempiin suuntiin. Minä en ainakaan ole loukkaantunut pätkääkään näissä väännöissä, päinvastoin koen ne rikastuttavina kokemuksina.
Antille selvennyksenä omalta puoleltani: Käsiteltyä kuvaa en ole koskaan pitänyt automaattisesti kurana ja moniin tilanteisiin ne käyvät kuin nyrkki silmään. Etenkin kun katsojalle tehdään tuo käsittely tiettäväksi, niin yhä enemmän niille löytyy käyttöä. Mutta jälleen kerran sanon, että kyllä aitous on monessa, monessa kuvaustilanteessa arvo sinänsä. Jos kuvaaja onnistuu vangitsemaan, esimerkiksi nyt tuollaisesta aidosta crossikilpailusta aidon silmänräpäyksellisen aitoa vauhtia aidossa ympäristössään, niin kyllä sellainen minun, ja varmasti suuren kansanosan mielestä, on kovempi suoritus ja näin ollen kuvankin arvo on suurempi keinotekoisen kuvaan verrattuna. Ihan täysin eri asia on sitten, jos herra mainospäällikkö haluaa sen karkkikuvan omiin tarkoitusperiinsä, ja näin karkkikuva saa suuremman kaupallisen arvon.
Sepolle hyi hyi kommentin no 11 viimeisistä sanoista! Anna tasan tarkkaan tulla kuviasi vuolaampanakin virtana, ne kun varmasti edustavat yleensä seuramme parhaimmistoa! Kyllä minä ainakin vielä kumarran syvään tuolle sinun crossikuvallesi ensimmäisen harjoituskertani jälkeen!
Ja Antin kuvat käsiteltyjen sarjassa ovat tosiaankin kaukana kurasta, päinvastoin ne ovat olleet mielestäni tyylitajulla käsiteltyjä, erittäin komeita kuvia. Olenko kuitenkin huomaavinani, että kun Antti luotat niin paljon vankkaan käsittelytaitoosi, niin itse luonnollisessa kuvaustilanteessa et tule yrittäneeksikään niin pitkälle, kuin siinä olisi mahdollisuuksia? Mutta lieneekö sillä toisaalta väliä, jos siellä shopissa sama asia tulee tehdyksi helpommin/nopeammin? No, mene ja tiedä…
Ilkka olet siinä täysin oikeassa, että esim monessakin luotan omaan kykyyni tehdä kuviin tarvittavat muutokset jos niin tarvitaan. Esim hääkuvaus on sen verran hektistä ja nopeatempoista, että siinä ei yksinkertaisesti aina ehti taipumaan miettimään valotuksia vimpan päälle kohdilleen. Jos valo on kova, taivas palaa niin sen pitää sitten palaa, että saan ihmisten vaatteet valotettua oikein. Taivaan voin korjata myöhemmin. Eli usein ajattelen tosiaan näin. Ja kuvatkin on usein minulla alivalottuneita kuin ylivalottuneita, sillä kaikki kuvat menevät RAW käsittelyn kautta ja valotetaan melkein aina uudelleen. Tilanne vaan joskus vaatii näitä keinoja ja siihen olen tyytyväinen, että sitä osaamista on. Voisin kuvitella, että jostain minunkin käyttämistä tekniikoista voisi hyödyttää moniakin, varsinkin kun se loisto-otos menikin jostain syystä aavistuksen pieleen ja tuntuu, että mitään ei ole tehtävissä. Laitan tuohon kohta yhden mallin vaan mitä minun käsittely melkein 90% on, eli pieniä korjauksia / säätöjä, tuoden kuvakohteen esille mielenkiintoisemmin.
Ilkalle…. niin tuo tekstini kuvieni kanssa vetäytymisestä oli nyt symboolinen..
Koetin tuoda esille voimattomuuteni konevoiman edessä..
Ja sitten en laittaisi kuviani arvojärjestykseen kenenkään kanssa… kyllä se niin on, että kyllä meillä kaikilla on vahvuutemme noissa kuvissa..
seppo
No, olipas lohduttavaa kuulla, että symboliikkaa vain. Eikä sinulla todellakaan ole mitään syytä tuntea voimattomuutta konevoiman edessä edustamallasi linjalla ja kuvanlaadulla. Eikä sinun tarvitsekaan siitä arvojärjestyksestä huolehtia, sehän oli minun mielipiteeni. Voin toistaa!
Antille tuosta RAW:in valottamisesta…vaikka itse en juuri ole ainakaan vielä RAW:sta innostunut. Ölen lukenut ja alkaneella kuvauskurssilla tuli heti esiin tämä, että RAW-kuva pitäisi ylivalottaa niin, että histogrammi on aivan oikeassa reunassa. Sitten käsiteltäessä nykäistään tummemmaksi. Tällä systeemillä saadaan sävyjä kuvaan selvästi enemmän, vakuutetaan! Lienee, että tiedätkin tämän, ja menee käytännössä alivalotuksen puolelle liike-epäterävyyden riskin minimoimiseksi? Tänään viimeksi sattui netissä silmään juttua tästä tekniikasta.