Punainen, keltainen, ruskea, harmaa – kuihtumisen, uuden elämän syntymisen ja uuteen kasvuun varautumisen värejä, syksyn värimaailmaa. TeroP:n, MikaP:n ja Tapsan syyskuvien herättelemänä ja syksyisen sadepäivän kunniaksi muutama oma räpsy männeeltä syksyltä.
On todella kyllä minulle mieleisiä kuvia nämä kaikki. Kuvat 5, 11 ja 13 ovat tehokkaita, koska vastavaloa on hyödynnetty kuvaustilanteissa erittäin taitavasti. Ykköskuvassa on hienosti syvyyttä. Kolmonen on upea kaikessa väriloistossaan ja virtaavassa vadenpinnan kuvioissa. Neloskuvaa jaksa katsoa pitkään. Vaikka tavaraa on kuvassa paljon, niin hyvin tasapainoinen otos on siitä huolimatta. Puunrunkojen heijastuskuvat on saatu myös mielenkiintoisiksi. Kaikista mieluisinta otosta on vaikeeta valita, mutta jos olisi pakko valita niin kuvat 3 ja 12.
Markkuhan on siirtynyt impressionistiseen leiriin. Ja syystä. Jälki on vakuuttavaa. Hetki on tallennettu ja nimenomaan taitavasti valoa apuna käyttäen.
Väeikkäät ja hienot kuvat! Suosikkini ovat kuvat 9 ja 10.
No vot, kyllä on Markun haeskelu tuottanut löytöjä! On hieno kokoelma, tuostahan voisi rakentaa jo pienen näyttelyn!
Mutta yritetäänpä jotain moittiakin:
Seiskan hienossa heijastenäkymässä nuo muoviveneet taas iskevät ikävästi silmääni. Ovathan ne onneksi melko sivuosassa, mutta kumminkin…muuten siis hieno näkymä! Liekö Markku ne sinne sommitellut ihan piruuttaan, kontrastiksi luonnon tuottamalle estetiikalle?!
Ysi ja kymppi ovat jälleen hienoja heijastuskuvia, mutta en minä vaan oikein diggaa näistä ylösalaisin käännetyistä versioista (visuaalisesti toki näyttävät hyviltä, mutta periaatteessa…). Yksi tällainenhan selvisi Vuoden luontokuvat 2008-kirjaankin, en pitänyt siitäkään, siis käännöksenä. Tämän vuoden kirjaan taas pääsi 90 asteen käännös rantanäkymästä, ja näin kuva esittikin sitten pöllöä. Pöllöä!
Kuutosessa on hyvä tausta, mutta muuten asetelma jää jotenkin vaisuhkoksi. Syksyn sanomaahan siitä tietysti löytyy!
Mutta noista kymmenestä muusta en löydä kuin kehumista vain. Kehumista sekä yksittäisinä visuaalisina esityksinä että aiheesta kertovana kokonaisuutena. Sommittelut, valotukset, ideat, kaikki toimii niin hienosti! Vaikea valita edes suosikkeja noin monesta hyvästä. Kiitos paljon, Markku!
Monta hyvää näkökulmaa syksyyn. Kaikista tykkään , suosikeiksi nousevat 1, 3, 5 ja 8.
Kaipaan kuviin myös laajempaa miljöötä ja maisemaa. Tiukat rajaukset ja yksityiskohdat ovat useimmiten visuaalisesti miellyttäviä mutta ne tuovat aika kapean näkäkulman suureen kokonaisuuteen. Kokonaisuutta Markun kuvissa edustavat 12 ja 14, niissä on vahva syksyn tunnelma. Tuoltahan siellä metsässä nyt näyttää.
Pidän kaikista näistä kuvista. Kirkkaat veneet heijastekuvassa, nro 7, ..hieno näkymä, toden totta! Venhot sivuosassa, kuten Ilkka mainitsi, … mutta iskevät niin imaisevan tarraavalla (ei darraavalla!) tavalla… tykkään. Ainoa kuva näistä, jossa ihmisen läsnäolo luonnossa näkyy.
Kiitoksia kommenteista.
Mukavaa aina nähdä, miten eri tavoin kuvat avautuvat itse kullekin. Itselleni kuvan 7 maisema avautui syyskuvaksi kahdella tavalla. Ensinnäkään en tavoitellut siihen vastakohtaisuuksia. Rantaan tullessani kuvan valkoinen vene näytti aivan sellaiselta perusruumisarkulta! Varsinkin kun alensi kyykistymällä katselukulmaa, mutta minusta ruumisarkkuefekti on aistittavissa vielä kuvassakin, vaikka otettu suorilta jaloilta, kun halusin mukaan myös tuota veden värinää. Paikalla ollessani tuli sellainen Tuonelan virralla -fiilis, siis arkku Tuonelan puolella virran varrella. Tällaista kuoleman aikaa kai syksy osittain on. Vihreä vene ei tuohon ajatuksenjuoksuun oikein sopinut, ellei kuvittele sitä Tuonelan lautaksi – ja vielä kun joessa olisi uiskennellut se myytin joutsen 😛
Toisella tavalla syksy avautui kuvan maisemassa minulle yksinkertaisesti vain sellaisena veneilykauden päättymisen ilmentymänä. Muovipurtilot nurinpäin ruskeaan värittyneessä rantamaisemassa, silloin se kesä on jo paketissa. Halusin siis purkit mukaan kuvaan, vaikka olivatkin rumiluksia (terva- ja muita puupaatteja taitaa löytää nykyään enää vain museoiden rannoilta 🙂 ). Jos ei pääosaan, niin olennaisiksi kuvan osiksi mukaan. Tähtäsin veneet vain siten, että niiden pituusakselit leikkaavat puun runkoon, joka yhdessä heijastekuvansa kanssa on pystykuvan kultaisessa leikkauksessa, ja tällöin vastavalokin kävi sopivasti ilman pahempia linssiheijastumia. Siten vaan mukaan etualalle paljon viehkeästi väreilevää joenpintaa… ja räps, se oli siinä. Itse kyllä tykkäsin kuvan lopputuloksesta syyskuvana.
Joopa, myönnetään, on siinä tosiaankin syksyn sanomaa, kun ne veneet näyttäytyvät tuossa asennossa. Eli sikäli tosiaan peilaa ihmisen toimintaa luonnon ja vuodenaikojen kierrossa…
…mutta siltikin, katselisin tuota kuvaa ihan eri ihailevasti, kun siinä ei noita veneitä olisi. Sommittelu ja valotus hienosti kohdallaan, aivan herkullinen heijastusnäkymä ja siellä ylälaidan metsässä kauniita syksyn sävyjä ja valoa!
Kun sanoin kaipaavani kuviin laajempaa miljöötä ei se tarkoittanut että näkisin nämä Markun ottamat kuvat ahtaina tms.
Kommenttini liittyi omiin mieltymyksiini.
Tuohon seiskakuvan styx-virtaan laitan minäkin lusikkani. En nähnyt asiaa noin mutta kun Markku sen sanoi niin aukesi heti.
Värikkäät muoviveneet ovat osa rantamaisemaa, ajan ilmiöitä joita ei voi välttää. Minulle niillä on pitkälti sama venesymboliikka kuin puuveneelläkin.
Ymmärrän hyvin Ilkan romantiikan kaipuun. Puuvene on vaativan käsityökulttuurin katoava edustaja. Arvokkaasti vanhentunut sellainen on jo bongauskohde.