Pystytimme maanantaina Ilka, Seppo, Petri ja minä noin 60 kuvaa vanhusten palvelukeskus Risuharjuun, eli vanhainkotiimme. Kuvia on Muistolan ja Sointulan käytävillä ja ruokalan käytävillä sekä palvelukoti Risuliinan aulassa.

Jo pystytysvaiheessa talon väen puolelta tuli valtavasti kiitosta näyttelystä ja tunnelma oli mainio. Talon väki kiitteli ja vanhukset kävivät katselemassa ja utelemassa ”mitä se tyttö täällä oikein puuhaa”. ”Sähkötöitäkö olet tekemässä”, kysyi muuan pappa, kun seisoin keittiönjakkaralla ruuvimensselin ja pihtien kera kädet katonrajassa. 🙂 ”Kiva kun tuotte meillekin näyttelyitä, ettei vain Akuliinaan ja kirjastoon, kun meidän väki ei pääse sinne”, sanoi usemapikin hoitaja. Yksi kertoi seuraavana aamuna dementiaosastolla, että oli unohtunut näiden kuvien pariin itsekin, ”hyviä ja kauniita, juuri sellaisia, joita tällä osastolla tarvitaan, kiitos”.

Kuvia ei laitettu esille teemoittain, vaan monipuolisesti ajatellen sitä, että katsojien kiinnostus pysyy kun aiheet vaihtuvat ja aina syntyy uudenlaisia elämyksiä. Ja niitä muistoja.

Hannan Aidan raosta kurkisteleva Bääää (nimeä en nyt muista), oli dementiaosaston ehdoton suosikki heti alkuun. Raijan mattopyykkikuva ehti saada muutaman jo kertomaan hoitajalleen pyykkijuttuja. Mikan Lapinreissukuvat mm. kommentoitiin oitis jne… Siis kuvat toimivat! Oli liikuttavaakin olla pystyttämässä kuvia sinne. Välillä joku mummo haki kainaloonsa ja kertoi kommenttejaan.

Talonväelle kerroin, että kuvia saa napata seinältä kainaloon ja käydä vaihtamassa jossain toisella seinällä oleviin kuviin, että vaihtelua tulee ja uusia muistoja herää. Samoin kerroin, että he voivat vallan hyvin napata seinältä kuvia ja viedä jutunjuureksi esimerkiksi sänkypotilaan luokse. Ei näyttelyä ole seinään naulattu, vaan mieluusti omatoimisestikin vaihdeltavaksi niin, että mahdollisimman moni näkisi vaikkapa kaikki kuvat. Olivat ajatuksesta ilahtuneita.

Käykäähän itsekin katsomassa kuvia ja jutelkaa talon väen, asukkaiden ja työntekijöiden kanssa. Kokemus on valtavan palkitseva.