Kylläpä kyrsi, kun Pärnäsen Tuula toissailtana puoli yhdeksän maissa soitteli, ja kertoi vesivahingosta Semppiksellä, käytävässä pimiön vieressä. Seurauksena se, että meidän piti tyhjentää pimiö sunnuntai-iltaan mennessä. Siitäpä soittelemaan ja tekstareita lähettämään v-käyrä korkealla. Mutta eipä mitään, eilen klo 15.45 aloitettiin siirtotalkoot voimalla seitsemän miehen! Homma lähti heti etenemään mukavassa tunnelmassa, ja jälkeä syntyi. Puustisen Heikki ja Nykyrin Tapsa muistelivat tuon tuostakin esiin pompsahtaneiden vanhojen kuvien myötä filmiaikojen vinkeitä, tarjoten näin mukavaa historiaviihdettä aherruksen lomassa. Miettisen Ville, Voutilaisen Janne sekä Markut Ukkonen ja Jäntti olivat muut veljekset paikalla. Välillä käytiin Jannen suosittelemassa uudessa kebabpaikassa syömässä. Puoli yhdeksän jälkeen lopeteltiin tyytyväisinä tuloksiin. Tavaraa lähti väliaikaissäilytykseen Mustosen Hannun luokse Koivusaareen ja Jäntin Markun autotalliin Pyylammelle. Vanhoja näyttelykuvia kasailin autoon ja vein Kuopioon tyrkylle, jos joku vaikka ostaisi.
Tänään kokoonnuttiin paikalle Tapsan ja Ukkosen Markun kanssa. Veimme poistoon joutavaa jäteasemalle kahdella autolla, ja vielä lopuksi hiukan sälää sekä historiallista matskua myös Pyylammelle. Nyt on sitten pimiö tyhjä! Tapsan kanssa huokailtiin, että miten se näin helposti kävi! Mutta käyhän se, kun näin mahtavasti yhteistyötä tehdään – huipputalkoot taas!
Näin yksi aikakausi SiiKa:n historiassa on nyt päätöksessään, Semppis ei ole enää turvallinen tukikohtamme. Talkookahveilla pyöriteltiin monenlaisia ideoita jatkotukikohdan suhteen, mutta tuuria nyt myös joutuu toivomaan. Kuvankatselupaikka varmaankin mukavasti järjestynee, mutta että salamatarvikkeet ym. saisi sellaiseen paikkaan, missä säilytyksen lisäksi voisi myös kätevästi kuvailla, se voikin mennä jo vaikeaksi. Joten pidetäänpä me kaikki silmät ja korvat avoinna, että saataisiin mahdollisimman nopeasti tietoa jatkomahdollisuuksista!
Tuhannet kiitokset kaikille tehokkaille siirtotalkoolaisille! Tällaisella yhteistyömeiningillä on hyvä jatkaa, missä sitten majaa jatkossa pidämmekin!