Käykääpä tutustumassa Artsin tämän kuukauden näyttelyantiin. Siellä on koulutetun kuvataiteilijan (nimeä en nyt valitettavasti muista) valokuvanäyttely, nimeltään ”Luonto juhlii”. Tässä voitaisiin sitten esittää omia näkemyksiä nähdyn taiteellisesta annista. Voin luvata, että käynti tulee jäämään pitkäksi aikaa mieleen!
Kun Siilifolkin lomassa kävin tutustumassa Artsin valokuvanäyttelyyn, paljastui etten ymmärrä taidevalokuvista yhtään mitään. Ehkäpä en ollut tarpeeksi avoimin mielin liikkeellä.
Paljon puutaan luontovalokuvien terapeuttisesta vaikutuksesta katsojaan. Näyttelyssä esillä olevien kuvien terapeuttinen vaikutus kohdistunee erityisesti projektin toteuttajaan.
No niin, Jorma oli siis jo käynyt ihmettelemässä kuukauden taideantia. Joopa, kyllä siinä ihmettelemistä riittää, monellakin tavoin. Jo kuvien esillepano on tehty erittäin hämmentävästi: ne on kiinnitetty epämääräisellä tavalla lattialle asetettuihin vitriineihin, ja seinät ovat tyhjillään (ripustuslangat koukkuineen siellä vain roikkuvat) – kummallinen kokonaisuusnäkymä!
Ja vaikka kuvien ääressä mielensä yritti mahdollisimman avoimeksi virittää, niin kyllä ainakin minulle jäi kovasti kysymysmerkkejä. Paljon on tullut taidevalokuvia katsottua, ja huolimatta omasta mieltymyksestä on ollut helppo tunnistaa kuvaajan perussuuntautuneisuus… mutta onko tässä heinäkuun tapauksessa ollut taiteellinen suuntautuminen lähtökohtana – en osaa sanoa…ehkä. Jotkut liike-epäterävät kuvat viittaavat tähän suuntaan. Mutta yleensä kuvien teknisen tason surkeus on vain käsittämätöntä, ei voi kuin ihmetellä ja taas ihmetellä, kuva kuvan perään…Kun valojen valinta sekä sommittelukaan eivät tee mitään positiivista vaikutusta, niin ”Luonto juhlii” on todella yltiöjuhlallinen nimi tälle näyttelylle. Suurella marginaalilla surkeinta, mitä Artsissa ikinä olen nähnyt, ja todennäköisesti mitä ikinä tulen näkemäänkään!
Mutta tosiaan, käykää itse katsomassa, sillä tämä surkeus on jo totaalisessa surkeudessaan peräti näkemisen ja kokemisen arvoista!