Voit osallistua kuukausikisaan kahdella, aiheen mukaisella valokuvalla.
- Vähintään yhden kilpailukuvan pitää olla otettu kilpailuaikana 1.2. – 29.2.2016.
- Kuvat ladataan muiden nähtäväksi ja arvosteltavaksi alla olevan linkin kautta.
- Kisakuva pitää ladata SiiKan sivulle viimeistään 29.2.2016
- Kisakuva tulee muuttaa nettikokoon ennen lataamista. (800px/pitkä sivu)
- Kuvien arvostelu on avoinna kilpailuajan, sekä yhden viikon sen jälkeen (7.3.2016 saakka).
- Kuvien arvostelu tapahtuu antamalla niille pisteitä (1-5kpl/kuva).
- Pisteytyksessä tulee ottaa huomioon kuvan aiheen mukaisuus.
- Kuvat arvostellaan nimettöminä, eli kuvan ottajan nimi ei ole näkyvissä.
- Kukin arvostelija voi arvostella kunkin kuvan vain yhden kerran.
- Tulokset ovat nähtävissä arvostelun päätyttyä. Eniten pisteitä saanut on voittaja.
Vihdoinkin kaksoisvoitto!! Hienompaa olisi kyllä ollut, jos osanottaja määrä olisi ollut suurempi ja pisteitä jaettu enemmän. Reilun kilpailun nimissä täytyy sanoa, että unohdin itse äänestää kanssakilpailijaani, joten jos pisteeni olisin antanut oltaisiin oltu aika tasoissa Einon kanssa 🙂
Onneksi olkoon Inka! Joopa, ei taas tullut liikaa osanottoa, täytyy myöntää. Itsellänikin oli kuvausidea, ja hyvä tarkoitus osallistua, mutta aika jälleen livahti ohi! Abstraktimpi aihe taisi myös syödä intoa…