Joopa, kyllä nämä näin rajattuina toimivat ihan eri hyvin kuin alkuperäiset, isolla erolla! Etenkin nelosen ja vitosen ilme muuttui radikaalisti kapealla rajauksella. Vai mitä itse tuumit?
JuusoJ
Juu samaa mieltä olen. Vastaavia rajauksia olin ennakkoon ajatellut. Kuitenkin ajattelen, että välillä voi olla jopa opettavaisempaa näyttää ns suoraan kamerasta olevaa kuvaa saaden ajatuksia mahdollisia jatkotoimia varten.
Ilkka Kokkonen
Joopa, hyvää harjoitustahan tuollainen suoraan kamerasta-kuvien pohdiskelu (rajauksien ym suhteen) on, ja miksei kuvankatselussa hyvinkin voisi näin harjoitella jatkossakin. Eli pelottomat kehityshaluiset tehköön näin (vielä parempi, jos ottaisi rinnalle mukaan oman rajausehdotuksensa, jonka sitten lopuksi näyttäisi). Toki terävöitykset yms perusjutut olisi hyvä tehdä näille jälkikäteen rajaamattomille kuvillekin.
Tero Pelkonen
Eksoottisia ja hienoja! Kahdessa ensimmäisessä kuvassa perhosen tuntosarvet ovat melko hyvin ”tasossa. Viimeisessä kuvassa perhosen asento on mielenkiintoinen. Tämä on oikein hyvä perhoskuvasarja!

Kiitoos! 🙂