Pikkujoulut 13.12. tai 14.12.

Kehystystalkoolaisten kanssa keskusteltiin pikkujoulun ajankohdasta, ja perjantai, 13.12. tuntui sopivan monelle. Semppiksellä sattuu juuri tuolloin olemaan toimintaa, joten jouduin turvautumaan varasuunnitelmaan. Olen varannut nuorisotoimen kerhotilan Leppäkaarteesta pikkujoua varten, alustavasti tuolle perjantaille, 13.12. Myös lauantai olisi siellä mahdollinen. Tähän alle voisi kertoa, jos lauantai kävisi omiin suunnitelmiin paremmin. Muutetaan sitten varausta, jos lauantai käy useammille.