Onko kenellekään tuttu seuraavanlainen ilmiö: halutessani katsoa uudempia kuviani windowsin kuvankatseluohjelmalla, tietyt värit häviävät kuvasta, kun siirryn diaohjelman puolelle? Edellisessä vaiheessa värit ovat ok ja jotakin tiettyä ajankohtaa edeltävät kuvat toimivat kuten pitää. Voiko olla kyse kuvankäsittelystä (lightroom 4)? Nimimerkillä hämmentynyt
Voisiko olla jossain asetuksissa vika? (Kameran, Windowsin tai LR:n) Kokeile samaa käsittelemättömillä uudemmilla jpg-kuvilla. Eli suoraan kamerasta siirretyillä.
Minä olen huomannut saman. Käyttäessäni Windowsin diaesitystä värit toistuvat vähän eri sävyisinä, kuin normaalikatselussa.
Itselläni diaesitys temppuaa myöskin, kontrastit häviää olemattomiin. Sekä joissakin kuvissa näkyy erilaisia vaaka tai pystysuuntaisia vääristymiä. Jotka eivät ole kuvassa, kun niitä katsoo esikatselun / tv ruudun kautta.
Huomasi, että jos laitan LR:iin väriavaruuden asetukseksi proRGB, niin sen jälkeen Windows temppuilee.
Missä vaiheessa olet tuon muunnoksen tehnyt?
Ulkomuistini mukaan Lightromissa noita väriavaruusasetuksia pääsee muuttamaan vain exportatessa ja silloin nettikäyttöön tarkoitetuilla kuvilla sRGP on oikea asetus, muut avaruudet voikin sitten ruudulla näyttää miltä tahansa.
Photoshopissa nuo väriasetukset on kovin helppo laittaa sekaisin jos ei tiedä mitä on tekemässä. Siksi oletusasetuksissa kannattaa pysyä niin kauan, kunnes on ihan varma siitä, mitä muutoksia on tekemässä. Oletusasetukset siksi, että ns. Pertti Peruskäsittelijän työnkulussa kuvankäsittelyohjelma jokatapauksessa käyttää sitä profiilia, joka kuvaan on kameran asetuksissa laitettu (sRGB tai Adobe RGB).
Eli LR:n exportissa nettikäyttöön avaruudeksi sRGB ja muuhun käyttöön sitten tietoisesti joku muu. Jos sitä muuta tietoa ei ole saatavissa, niin silloinkin sRGB on ihan hyvä yleispätevä valinta.
Windowsin ”Windows Photo Viewer” tuskin tukee muita väriavaruuksia kuin sRGB. Tällainen tuntuma minulla on. ”Yleiskäyttöön” tulevia kuvia varten LR:stä kannattaa siis laittaa export -vaiheessa päälle valinta ”convert to sRGB” tms.
AdobeRGB ja ProPhoto ovat laajempia väriavaruuksia, ja niistä on hyötyä editoitaessa ja tulostuksessa.