Tässä pari kuvaa eiliseltä. Perhoset olivat aika tiukasti heinikossa, joten kovin huoliteltua kuvaa oli vaikea saada. Tässä kultasiipikuvassa on hauskasti lyöttäytynyt mukaan myös kaveri, jonka huomasin vasta kotona. Nimeä en tiedä. Markku osaa varmaankin vastata, miksi siankärsämö muuttuu näinkin kauniin vaaleanpunaiseksi vai lilako tuo lie. Liekö maaperällä vaikutusta?
Vielä pari. Tesmaperhonen ja onko kurjenkello, siinä ilkkamainen rajaus 🙂
On tämä kultasiipi vaan hienon näköinen perhonen. Eka kuvassa molemmat perhoset ovat sopivasti samalla terävyysalueella. Taidokas kuva siankärsämöstä. Kukinnot ovat kauttaaltaan tarkkoja..noin laajan kukinnon ollessa kyseessä, niin tämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Tesmaperhoskuvassa on ollut hankala tilanne taustan kanssa, mutta olosuhteisiin nähden mielestäni ok. Koko vihreä tausta olisi mielestäni toiminut paremmin, tämä punertava lehdykkä perhosen takana. Kurjenkellokuvaan tälläinen rajaus sopii erittäin hienosti.
Rohkenen olla ei mieltä ykkösestä. Nyt katse harhailee kahden otuksen välillä ja täytyy vertailla tarkkuuksiakin. Minusta tuo kuvaan kuokkimalla tullut ei näyttäisi olevan ihan skarppi kuitenkaan. Nämä tekijät häiritsevät komean värikästä pääosan esittäjää kovasti, kyllä tuo kultasiipi olisi ansainnut jakamattoman huomion tässä kuvassa!
Kakkonen on ryhdikäs kukkakuva, jossa keskeissommittelu symmetrisessä kukinnossa toimii hyvin.
Tesmaperhoskuva jää Henryn esittämistä syistä dokumenttikuvan asteelle. Valohan käyttäytyy nätisti tilanteessa, mutta tausta jää pakostakin kovin sekavaksi (liekö yritetty kaikki voitava ja ammuttu täydellä aukolla?).
Kapea rajaus toimii viimeisessä hyvin. Olisikohan hieman oikealta otettuna kuvaan tullut parempi tausta, kun tuosta oikean reunan korkeasta rehusta olisi päässyt eroon…komea kellokas joka tapauksessa!
Kieltämättä lepäävien perhosten kuvaaminen rehevässä niitty-/heinäpeltomaastossa on taustojen takia haastavaa. Taustat tahtovat saada kuvasta visuaalisesti hieman sekavan, mutta toisaalta antavat paljon tietoa liihottajien elinympäristöistä. Minusta heinämaiden tesmaperhonen istuu mukavasti kuvan 3 elinympäristössään – tuollaisissa heinäryteikössä ne elelevät – ja loiva vastavalo piirtää siiven läpikuultavana esiin. Siankärsämökuvaan on löytynyt kauniin symmetrinen kukinto. Kurjenkello on kokonaisuudessaan terävyysalueella ja lajin suuri koko korostuu tuolla kapealla rajauksella. Olisikohan kaikki kolme kukkaa voinut saada tummaa metsätaustaa vasten matalammalla kuvauskulmalla?
Näen jotakin tuttua noissa sateen jälkeisissä maisemataustoissa ja kuvauskohteissa. Eli olitkohan lauantaina samoissa sateen kastelemissa kuvausmaastoissa Juankosken maisemissa, jossa erään savupirttivanhuksen nurkalla näin sinisen toyotan?
Siankärsämön punaisen muodon yksilöihin törmää sillä täällä, ja pohjoiseen päin mentäessä ne käyvät vieläkin tavallisemmiksi. Väri ei johdu tietääkseni maaperätekijöistä vaan kyseessä on ”tavallinen” perinnöllinen vaihtelu samalla tavalla kuin meissäkin esiintyy brunetteja, blondeja ja punapäitä. Värivaihtelun biologinen merkitys ei ole minulla tiedossa, liekö kyse taas näistä ihmismaailmaan vertautuvista houkuttelu-/viehättämiseroista.
Siellä Teron kanssa käytiin.
Tuossa perhoskuvassa on aika veikeä yksityiskohta, ainakin näin perhosharrastajan näkökulmasta. Samaan kuvaan on vangittu tyypillinen päiväperhonen, kultasiipi, sekä tyypillinen yöperhonen, jokin Agrotus suvun yökkösistä, tosin tuosta kulmasta määritys voi olla mahdotonta. 🙂
Mukavia kuvia!