Ei näytä kuvien julkaisu onnistuvan. ”Insert into post” -toiminta jotenkin jää jumiin. Kuvat siirtyvät media galleriaan, mutta niitä ei saa julkaistua.
Matti
Kuvien julkistaminen ei näköjään onnistu Explorer9:illä. Julkistaminen onnistui Mozillaa käyttämällä.
HannuM
Sinulla revontulien kuvaus onnistui todella hienosti. Olen itse kytännyt samaisia tulia Enontekiöllä jo neljänä yönä. Joka ilta kuuden maissa taivas on vetäytynyt pilveen. Eipä ole onnistuneet kuvaukset.
TeroP
Todella komeaa ja laadukasta jälkeä Matin kameralla! Eipä erotu kohinoita, niinkuin minun croppikamerakuvissa.
Hyvältä näyttää, sopivan ’aavemaisia’ nuo reposet, varsinkin ensimmäisessä kuvassa. Tilasin muuten itselleni semmoiset silkkiset alushansikkaat eBaysta, nyt ei pitäisi enää sormien jäätyä yhtä helposti :p
Ilkka Kokkonen
Minä suunnittelin ennen joulua yhdessä turkisasusteammattilaisen (oli myymässä tuotteitaan Päivärannan sittarin aulassa) kanssa kovan pakkaskelin kuvauskäsineet. Hän valmisti ne ja lähetti sitten minulle postiennakolla. Ne ovat lammasnahkarukkaset (kunnolla isot), ja oikeaan rukkaseen on tehty aukko, josta voi työntää etusormen laukaisuhommiin. Ja lisäksi etusormelle on tehty ohuemmasta lammasturkiksesta oma, rukkasesta irtonainen ”tuppi”, että sormea voi pitää ulkona pidempäänkin. Vielä en ole viritelmää käytännössä testannut, mutta uskoisin, että se tulee toimimaan!
MarkkuU
Hienot kuvat ja yöllisen pakkasmaiseman lumipuut vielä korostavat revontuli- ja tähtitaivastunnelmaa. Aidot värisävyt. Kolmosen revontulikaari kiemurtelee erityisen juhlallisesti.