Esittely : Antti Karppinen

No Pistetääns sitten tähän letkaan myös tämä oma esittely.

1975 Kuopiossa syntynyt, Siilinjärvelle muuttanut vajaa 10 vuotta sitten. Perheessä vaimo, 2 lasta (Pihla ja Petro) ja kolme koiraa. Väsäsin aikoinaan Siikat websivut kuntoon ja siitäpä se nousukiito alkoi 🙂

Työkseni teen valokuvausta siis ihan ammatikseni, Alias Studiot Oy on yritys, jossa meillä on lisäkseni 5 valokuvaajaa. Itse kuvaan eniten henkilökuvia, lapsia, häitä jne. mutta myös yrityskuvia. Tällä hetkellä teen myös jonkin verran yrityksemme myyntityötä, markkinointia jne.

Ammattihomman myötä vapaa-ajan kuvaaminen on vähän liiankin vähäistä, mutta matkoilla kamera kyllä paljon laulaa. Kuvaamme paljon kuvapankkikuvia joten tärkeää, että reissuilta tulee hyviä ruutuja että saamme niitäkin myyntiin, muistojen lisäksi 🙂

http://www.aliasstudiot.fi/tiimi/antti-karppinen/

Tuolta löytyy hieman lisätietoa ja myös joku älyvapaa kuva 🙂 Sekoillaan aina omalla porukalla erilaisia kuvia itsestämme .. nyt oli vuorossa tämmöistä 🙂

Eiköhän sitä ensi vuoden puolella jotain koulutusta saa aikaan muotokuvauksen, studiohommien ja flashien kanssa. Kysellä saa aina jos vaan johonkin asiaan voin auttaa.

Antti

3 vastausta artikkeliin ”Esittely : Antti Karppinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *