SiiKa:n historiaa kuvina

Valokuvailmaisun kurssi marraskuu 1992-EditValokuvailmaisun kurssi marraskuu 1992 Valokuvailmaisun kurssi marraskuu 1992Valokuvailmaisun kurssi marraskuu 1992Valokuvailmaisun kurssi marraskuu 1992

Syksyllä 1992 tarjouti SiiKa:lle mahdollisuus opastaa uusia valokuvauksen harrastajia. Kurssi aloitettiin
Ulla-Kentta Kohtalan ja allekirjoittaneen voimin.

Opetettiin kameran käyttöä ja mustavalkokuvauksen perusteita. Kuten kuvista näkyy ryhmä oli hyvän
kokoinen. Osa liittyi SiiKa:an ja on jäsenenä edelleenkin.
Itsekehitetyn filmin tutkiminen oli aina huippuhetki, ”onnistuiko, mitä siellä näkyy.”

Tosin allekirjoittanut mokasi, kehitin vanhentuneella kehitteellä ja negasta tuli tosi ohut,
sävyjä ei kuvan vaaleassa päässä ole oikeastaan ollenkaan. Lisäksi nega on naarmuinen.
Virheitä sattuu.

Neulanreikäkamera-kurssi syyskuu 1992

Välillä oltiin jonkun muun opissa. Tässä Ulla tekee neulanreikäkameraa.

Nina Korhosen näyttelyn pystytys joulukuuNina Korhosen näyttelyn pystytys joulukuu 1993

Siilinjärvellä oli valokuvaaja Nina Korhosen näyttely ja tietenkin SiiKa:laiset olivat pystytystalkoissa mukana.
Kävi niin ettei kaikkiin kuviin rittänyt laseja ja piti hirveällä kiireellä soitella paikalliseen lasiliikkeeseen, illalla,
ja pyytää apua. Homma onnistui ja upea näyttely saatiin esille ajoissa.

Potretti-työpaja syyskuu 1994Potretti-työpaja syyskuu 1994

Seuran sisällä pidettiin potretti-työpajoja. Ei me oikein alkuun osattu eli opeteltiin vaihtelevin tuloksin.
Välillä piti kuumien halogeenivalojen jäähtyä, valon pehmennys oli vaikeaa kun tahtoivat sateenvarjot
kärytä. Ajan myötä alettiin oppia valonkäyttöä ja mallinohjausta. Ja aina ol kivvoo.
Yksilökuvassa kunniapj. Heikki Puustinen.

Näin ennen, voisivathan muutkin vanhat seuralaiset postata muistojaan ja kuvia muistojen tueksi.

3 vastausta artikkeliin ”SiiKa:n historiaa kuvina

  1. Ilkka Kokkonen

    Onpa todella mukava muistelusetti. Näitä tällaisia pitäisi muuten keräillä yhä aktiivisemmin, meillä kun on reilun vuoden päästä ne 30-vuotisjuhlat edessä. Niin, ja kuvailla koko ajan aktiviteettejämme (tämä puoli on muuten jäänyt aika ohkaiselle viime vuosina, kenen lienee syy)!

    Olisikohan mahdollista, että silloin 2013 voisimme nähdä ja kuulla jonkinlaisen seuramme historiikin. Ehdotankin tässä ihan julkisesti, että Tolvasen Pertti, Ulla ja Heikki (ja kenties Tapsa voisi muutaman muiston kuiskata mukaan, kuten tässä yllä) muodostaisivat historiatyöryhmän, joka tällaista esitystä ryhtyisi kokoon kasaamaan. Minä tai joku muu uudempi jäsen voisi tarvittaessa hoidella nykyhistorian, vaikkapa nettisivujen perustamisesta eteenpäin.

    Onhan meidän kunnon juhlatkin silloin 2013 järjestettävä. Olisiko vapaaehtoisia juhlatoimikunnan jäseniksi?

  2. ulla

    Hassua, Tapsa!
    Kävelin mennä perjantaina kaukaisilla kaduilla ja tutustuin yhteen Saksanmaan suurimmista teknisistä museoista. Sen valokuvausosastolla mieleeni tupsahti, että missähän se minun pahvilootakamerani onkaan, neulansilmä olisi hyvä optiikka vanhoilla kaduilla, mikesi uusillakin. Samoja asioita muistelinne yhtä aikaa…
    Lomoakin ja Holgaa pitelin kädessäni, mutta en malttanut museokaupasta semmoista ostaa. Nyt harmittaa!

    Vaan jo muistan, kenelle sen lainaan annoin! Sen neulanreikäkenkälaatikon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *