Tervehdys! Sarjan viimeisenä kaksi tilhikuvaa, koska ne ovat erilaisia, kuin pihlajissa istuvat tilhet . t. Ilkka Markkanen
7 vastausta artikkeliin ”Muutama lintukuva ja maisema!”
Juhani Hynynen
Kylläpä on Ilkka onnistunut napsimaan miellyttäviä kuvia. Nuo ovat sellaisia harvinaisempia otoksia. Joutsenkin alkaa jo miettiä muuttoa kun maisema menee tuonnäköiseksi. Nuo kakkos kolmos ja viitoskuvan linnut kaipaisivat jo nimeämisen luintuja tuntemattomalle. Erikoisen näköinen paikka tuossa kuutoskuvassa. Siinä on tuollaisia lumisia mättäitä talvisessa auringossa. Miellyttäviä tunnelmia.
Erkki
Hieno pöllökuva. Riittävä terävyysalue näyttää millaisessa oksistossa pöllö pitää vahtia. Asettelu keskelle kuvaa pöllön yksinään oloa, muiden hyljeksimänä.
Tapsa
Vaikka en linnuista mitään ymmärrä niin onpa upeita kuvia. Sommittelut on huippua ja terävyysalueet kyllin lyhyitä. Nelosen maisemakva on klassista tyyliä olematta silti yhtään tylsä. Ja sokerina pohjalla tilhet kylpylässä. Tavattoman kaunis lintu erikoisessa tilanteessa.
Ilkka Kokkonen
Ahaa, Erkki siis perustelee keskussommittelua pöllökuvassa lintusosiologiselta kannalta, mielenkiintoista! No, itse olen kuvan sommittelusta ihan samaa mieltä, pöllö keskellä toimii tuossa hyvin. Itselläni linnun kiinteä tuijotus tuntuu korostuvan tehokkaasti tällä rajauksella. Valo tulee hienosti sivusta höyhenpuvulle, osittain linnun naamallekin – hyvä hetki kuvalle!
Kolmosessa toimii neliörajaus ja sisällön sommittelu on mainio!
Kakkosessa lumisade antaa maustetta ja tarinaa lintupotretille, tykkään.
TeroP
Joka kuvassa on hienoja tilanteita ja valoa esillä. Pöllökuvasta näköjään tykätään! Kuva on todella hieno! Pakkashuuruiset oksat ovat kuvauksellisia. Taustan lämpöinen värimaailma toistuu myös pöllön katseessa. Erkin luonnehdinta varpuspöllökuvasta on täydellinen. Ilmeisesti aikaisin aamulla kuvattu pöllö istuu oksalla näkyvällä paikalla, ennen painumistaan päiväpiiloon. Vain punatulkun kokoisen pikkupedon istuminen päivänvalossa näkyvällä paikalla on joskus vaarallista. Toiset linnut, saalistajat ja saalistettavat sen huomatessaan osoittavat kyllä mieltään, joskus hyvinkin rajulla tavalla. Eli sitä hyljeksitään elintapojensa ja ruokailutottumuksiensa vuoksi.
JuusoJ
Hienoja lintu- ja maisemakuvia! Pöllökuva on minusakin hyvin rajattu. Kuvan 8 tilanne ei varmaan joka päivä tule vastaan.
MarkkuU
Kolmosen poseerauksessa pyrstötintti on hyvässä asennossa; pyrstön, katseen ja oksien suunnat täydentävät toisiaan, tulee kolmiulotteinen fiilis. Kaikkiaan sommitellullisesti mainio. Pään alueen piirtyminen lievästi pehmeänä sopii söpöliinin hahmoon. Kakkosen nakkeli on todella skarppi ja bokeh pehmeä. Vitosen varpuspöllö on vähän pöllämystyneen näköinen, kuin olisi yllätetty pahanteosta, siis hauska kuva ja kuvassa on hyvä valonkäyttö. Seiskassa ja kasissa vaihtelu virkistää eli mukavaa, että tilhet eivät ole kuvassa aina marjapuissa keikkumassa. Kuvissa on lisäksi toimintaa. Seiskan vesikuvajaiset linnuista ovat myös mielestäni plussaa, harvapa on onnistunut ottamaan tilhestä moisia heijastumakuvia.