Olen ottanut kuvan Ilford Delta 400 mustavalkofilmille samanlaisella Yachica 35 electro-kameralla kuin Jannellakin on.
Ilkka lienee käynytkin paikassa jossa lasi sijaitsi, nuorten kuntoutumisyksikkö Tukiaisessa Puistokadulla.
Mutta asiaan. Kuvaa PITÄÄ arvostella mahdollisimman monen ja sanoa mitä aikuisten oikeasti ajattelee.
En takuulla vedä papua sieraimeeni vaikka joku sanoisi että kuva on tosi syvältä sieltä minne aurinko ei ikinä paista.
Tottakai saa antaa positiivistakin palautetta, pääasia että olette rehellisiä.
Kunhan olette kommentoineet niin kerron teille jotakin tosi jännää 🙂 Se ei ole ilkeää eikä aseta ketään huonoon valoon.
Hyvä kuva, pistää katsomaan pitkään. Lasi on ilmeinen, mutta heijastus ja tausta pistää tuijottamaan lisää. Lasin oikealta puolen katsottuna taustaan (liekö seinä vai sohva) näyttäisi olevan jonkin verran matkaa pöydän kulmasta katsoen. Mutta lasin vasemmalla puolella tausta näyttää sulautuvan pöytään kokonaan kiinni. Lasin varjo ja valon heijastus saavat ihmeitä aikaan. Tavallaan ilman niitä kuvassa ei olisi juuri katsomista.
Mielenkiintoista haastetta tällä kertaa!
Asetelmassa on käytetty monipuolisesti kultaista leikkausta sommitteluperusteena, valotus on kohdillaan ja heijastus veden läpi todellakin mielenkiintoinen. Muodostuu harmooninen, tasapainoinen kokonaisnäkymä, joka ainakin minua kovasti miellyttää!
Ainoa pieni huomautuksen aihe tulee vasemmassa alareunassa näkyvästä kalusteen reunan kiillosta, joka mielestäni saisi olla rajattuna pois, jolloin huomio pysyisi kuvan ”sisällä”, asetelman olennaisissa elementeissä.
”Jännästä” minulla on oma teoriani, tai oikeastaan kaksikin. Saas nähdä, osuuko kohdalleen.
Ei mikään helppo arvioitava. Mielenkiintoinen kuva ja erityisen mielenkiintoinen heijastus, joka on sen muotoinen, että se herättää kysymyksiä ja arvailuja. Oikealta tulevan valon täytyy olla todella voimakas ja kova, että se voi tämmösen heijastuksen saada aikaiseksi tuollaiseen materiaaliin. Samaa mieltä olen kuin Anttikin. Varjo ja heijastus tekevät kuvasta aika mielenkiintoisen. Ne varastavat huomion itse lasilta.
Monitasoinen, monisävyinen ja moni-ilmeinen kuva, jota voi katsella kauemminkin. Herättää kysymyksen, että onko siinä monta kuvaa päällekkäin – filosofinen minäni tuumii, että rinnakkaistodellisuuksia tai saman todellisuuden monia pintoja…? Näenkö tosiaan myös talon hahmoa sormenpään tuntumassa? Tarinan kerrontaa parhaimillaan!
Näen kuvassa jännittävää valon ja erilaisten optisten materiaalien yhteisleikkiä. Lasi, neste ja tasopinta kurittavat kukin omalla tavallaan sisään lankeavaa luonnonvaloa. Ehkä oikean laidan räikeä valottuminen syö kuvan dramaattisuutta. Kaikkiaan mukava asetelma, jotenkin sellaisen öljyvärimaalauksen malliasetelma. Kyllähän tässä mieli tekee kuvan innoittamana jo konkreettisemminkin konjakkilasin äärelle.
Hah! Markun kommentista vasta tajusin mikä tässä kaikessa hyvyydessään mättää. Konjakkilasissa on vettä! Optimisti sanois et kossua, mut vettä se on. Eikö olekin Tapsa?
Joudun tuottamaan pettymyksen. Nuorisopykiatrian kuntoutumisyksikön suuressa konjakkilasissa oli vettä.
Oikean laidan ylivalotus tulee väärästä valotus- / kehitysyhdistelmästä. Pitkien testien jälkeen asia korjaantui, negojen sävyala oli loiva olematta silti harmaa. Kiitos siitä kuuluu Anselm Adamsin kehittämälle zone-systeemille. Ja vanhan Kameralehden erinomaiselle artikkelille em. aiheesta.
Ikävä kyllä systeemiin kuuluvaa T-Max kehitettä ei saa kuin Amerikasta hintaa n. 60€ litra.
No niin. on aika paljastaa lupaamani jännä. Annoin aikoinaan kuvan arvosteltavaksi viidelle eri kuva-alan toimijalle.
Kullekin erikseen. He olivat kuvataideterapeutti, lehtikuvaaja, arvostettu harrastaja- / ammattimaalari, mainostoimiston ad sekä
sekä ammattikuvaaja joka kuvasi niin luontoa kuin ihmisiä ja tuotteitakin.
Kuvataideterapeutin mielestä kuva oli mielenkiinnoton. Myös hänen taiteellisen ystävänsä mielestä
kuva oli ihan hengetön harratelijayritys. Kumpikaan näistä henkilöistä ei erityisemmin minusta pitänyt…
Lehtikuvaajan mielestä kuvan oikea valoalue pilasi jossakin määrin kiinnostavan kuvan.
Harrastajamaalari kiinnitti huomionsa kuvan valoisuuseroihin eli valööreihin, itse olisi tehnyt pystykuvan, vaaka oli liian staattinen.
Ei halunnut arvioida kuvaa koska esillä ollut saman kuvaajan muutakin tuotantoa.
Ad näki kuvassa symboliikkaa, tosin aika tavanomaista ja melko lailla käytettyä. Varjo oli kiinnostavampi kuin valo,
negatiivikuva voisi olla vahvempi. Ei olisi käyttänyt kuvaa mihinkään sellaisenaan.
Luonto jne. kuvaaja piti tätä kohtalaisena harrastajakuvana jollaisia oli 70-80-luvulla tarjolla runsaasti erilaisiin kilpailuihin ja kameraseurojen
näyttelyihin sekä julkaisuihin. Hänestä hyvä vedos (kuvaksi tehty negatiivi) voisi korjata kuvan virheitä.
Siinäpä tämän kuvan sisältö. Kiitos paljon mielenkiintoisista kommenteista.
Nyt vasta huomasin, että Tapsa oli selittänyt tämän kuvan taustat. Eipä sattunut minun teoriani kohdilleen.
No, kohtalaisen tylsää porukkaa olivat nuo kuvan arvioijat, sanoisin!