Ihailtavan näyttävää jälkeä jälleen ja tekniikka hallussa. Ykkös- ja vitoskuva pomppasivat vaikuttavimmiksi. Kolmoskuvan iltavalot korostavat teemaltaan yksinkertaisen kaunista teemaa, vielä kun lehtipuuvesan lehdet olisivat hohkaneet syksyn värejä oikein kunnolla, niin a vot. Mites päin nuo pilvet seilaavat neloskuvassa, oikeinpäin vai nurinniskoin?
Polulta näin että noihin lehtiin valo paistoi, mutta Aurinko olikin jo siirtynyt puun taakse kun sain kameran kuvauskuntoon eikä toista kertaa enää tullut kun pilvet tulivat kaasupallon eteen. Pilvikuva on tosiaan flipattu, esteettisistä syistä.
Tapsa
Varsin tanakka sarja toisistaan poikkeavia kuvia. Härdelleissä näkyy ikävästi se että olen syönyt enemmän kuin kulutan.
Hienoja kuvia! Suosikkini ovat 1, 3 ja 4.