Käväisin tänään kävelemässä Tiilikalla. Oli monenlaista keliä, lämmintä auringonpaistetta, rakeita, räntää, vettä ja taas aurinkoa. Ilman pitkävartisia kumisaappaita ei Tiilikankiertoa pääse läpi, Venäjänhiekan puoleisesta päästä sillalle menevä polku on reilusti veden alla.
Valo oli ”kovaa” eli voimakaskontrastista ja minä typerys olin unohtanut kameraan kuvausmoodiksi JPEG:n. Suurin osa kuvista on käyttökelvottomia, on joko puhkipalaneita tai mustat tukossa. Harmittaa… RAW:lla kuvista olisi tullut ihan täyttä tavaraa.
Mutta reissu oli mukava, tuli käveltyä n. 8km kauniissa kangasmaastossa. Ja pieni musta koira nautti myös. Oli paljon nuuhkittavaa ja runsaasti lemppareita, keppejä joita pureksia ja raahata mukanaan. Ja jäähileinen järvi johon mennä seisomaan heti kun silmäni vältti. Nyt on sitten auton etupenkki märkä, hiekkainen ja täynnä havunneulasia + muuta roskaa. Pääasia kuitenkin että oli kivaa.
Jännä kuva. Ensin näyttää, että koiralla olisi noin iso keppi suussaan.
Tämä kuva herättää mukavia muistoja. Parasta kulkiessa on juuri tuo kuvailemasi koira-kaverin sähellys keppien, kolojen, hajujen jne. kanssa. Siin itsekin näkee asioita vähän eri tavalla, kun on mukana kaveri, joka ei koskaan turru näihin luonnon tavallisiin ja arkisiin ilmiöihin. Meillä tulee aina myös metsä mukana, sitä siten irrotellaan turkista hetki jos toinenkin!
Olen kuvannut tuota koiraa varmaan satoja ruutuja. Yhden käden sormilla on kuitenkin laskettavissa ne kelvolliset ”toiminta”-kuvat. Ainakaan tämä koira ei tykkää olla mallina, lähituntumalla oleva kamera saa sen välttelemään kontaktia ja kun katseyhteys katkeaa niin kuvan juonikin katoaa. Mutta jatketaan harjoituksia, mukavaa on ollut joka kerta.
Kummitytön mustaa labbista kuvatessa oon huomannut, miten paljon haastavampaa on saada ilmettä ja sävyjä mustaan turkkiin kuin oman koiran punertavaan. Valotuksen onnistuminen on kriittisempää. Kun turkki näyttää hyvältä niin ympäristö ylivalottuu helposti.
Olen tuon saman asian monesti todennut. Jos turkin saa oikealla valotuksella sävykkääksi niin ympäristössä huippuvalot alkavat olla puhkipalamisen rajoilla. Kun koira liikkuu aika vilkkaasti niin suljinajan pitää olla suht lyhyt. Sen verran pitää himmentää että terävyyttä riittää koko koiraan. Ja siitä seuraa että valo ei riitä kuin isommilla herkkyyksillä. Joka kohteessa on omat juttunsa jotka joutuu kuvatessa huomioimaan. Siitä lieneekin osaltaan kyse, opettelusta ja osaamisen kautta onnistumisen ilosta.