Auringonlasku Puijolla

Pari viikkoa sitten satuin olemaan iltapäivällä kaupungissa asioimassa. Ilma oli muuten todella kirkas, mutta kaupungin yllä leijui jonkinlainen jää/sumupilvi. Sopivasti auringon laskiessa oli vajaa tunti luppoaikaa ja kamerakin mukana sopivasti, joten menin käymään Puijolla. Tuntui että olin ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Alla olevat kuvat on otettu aika tarkkaan puolen tunnin sisään, kaikki käsivaralta. Paria kuvaa on hieman ehostettu käsittelyssä, mutta sävyt olivat aika lähellä tätä oikeastikin.

6 vastausta artikkeliin ”Auringonlasku Puijolla

  1. Ilkka Kokkonen

    No kylläpä todella olet ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan! On ollut komeaa valoilmiötä tarjolla! Kiitos makeasta sarjasta!
    5.-7. ovat varmaankin noita mainitsemiasi ”ehostettuja”, niin voimakas tuo punainen niissä on. Epäilisin pientä punakorostusta myös kakkosessa ja kolmosessa, mitäpä sanot? Ne ovat suosikkejani sarjasta, samoin viimeinen (siinä tosin voisi mielestäni taivasosuutta hieman leikata vähemmälle), jossa mukavasti vastavärit vaikuttavat.
    Ykkösesä vallitsee mukava salaperäisyystunnelma.
    Mikä putki sinulla oli käytössä?

  2. jiitee

    Photoshoppia on käytetty kuvissa 1,2,8 ja 11. Kahdessa viimeisessä myös Enfuse:a. Onnistuin siis ilmeisesti pitämään käsitellyt kuvat luonnollisina, kun eivät heti pistäneet silmään. Tai sitten minun luomukuvat näyttävät photoshopatuilta…

    Käsitellyissä kuvissa on lähinnä availtu tukkoon menevää tummaa päätä ja yritetty saada lisää sävyjä tekemällä yhdestä raw:ista monta valotusta.

    Muut kuvat ovat Canonin DPP:llä käännetty raw:ista. Kontrastia on korostettu jyrkällä ’curvella’ (kuvat 4-7). Myös punaisen värin kurvia on nostettu hieman (ei kuitenkaan paljoa). Kuvat 4-7 on valotettu reilusti alle sen mitä kameran mittari ehdotti. Olisiko jotain -4..-5EV. Tuolla sain estettyä auringon palamisen puhki, ja taivaaseen jäi tosi vahvat sävyt.

    Optiikkana näissä oli EF 70-200/4L.

  3. Ilkka Kokkonen

    Tuon kakkosen olen klikannut auki jo monta kertaa, sen näkymästä todella tykkään.
    Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä mahdollisimman todellisuudenmukainen versio siitä. Täytyy sanoa, että tuo kuusten taustalla näkyvä punainen usva toisaalta häiritseekin. Mielestäni kun noin, alaspäin metsää vasten katsottuna, tuo väritys tuntuu epätodelliselta. Mutta kuva on hieno joka tapauksessa! Toivottavasti voit viikon päästä kuvankatselussa tätä sarjaa näyttää ja kertoa tuosta tilanteesta!
    Monta kertaa olen käynyt noilla jalansijoilla kameran kanssa, mutta eipä ole tuollaista tilannetuuria osunut kohdalleni vielä kertaakaan!
    Oliko tuo kuvaustilanne silloin kovan pakkasen aikaan?

  4. Tapsa

    Upeaa, 5, 6 ja 7:n värimaailma on mahtavan makea. 9 ja 11 sävyjen hentous viehättää myös. Lisäksi 11:ssa on samanlaista syvyyttä kuin korkealla vuoristossa otetuissa kuvissa joista näkyy maailman laidalle saakka.. Hienoja kuvia kaikki. Kiitos.

  5. TeroP

    On ollut hienot olosuhteet Jarkolla kuvata. Minulle iski tuo kakkoskuva…se vain on yksinkertaisesti niin hieno, että sitä pitää palata katselemaan aina vaan uudestaan. Ehkä minustakin punaista väriä on vähän liikaa, vaikea sanoa. Onhan se taivas usein pakkasella niin punainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *