Todella hyvin kuvattu, tasapainoinen ja taitavasti sommiteltu puukuva. Kun oksia on kuvassa, niin sitten niitä pitää olla mielestäni paljon, niinkuin oheisessa kuvassa. Katsoin tätä kuvaa monta kertaa ja yritin löytää siitä jotain häiritsevää, niinkuin viisaammat ovat opettaneet. Ensin ajattelin oikeaa alareunaa ja tuota varjossa olevaa oksaa, mutta sehän kuuluu tähän kuvaan. Samanlaisia varjo-oksia on tässä kuvassa vaikka kuinka paljon.
Ei muuten ole mikään helppo kuvattava, itse olen yrittänyt kuvata vastaavaa useasti, mutta olen poistanut kuvat jälkeenpäin, kun ei toimi niin ei. Jokin niissä on tökkinyt pahasti. Pitää vaan olla huolellisempi sommittelun kanssa jatkossa ja keskittyä tekemiseen.
Erkki
Mikä polttoväli ?
Tapsa
Kiitoksia kehuista. Hieman haetutti itseään tuo kuva. Kokeilin kuvata ikkunan läpi Ilkan pihakoivuja mutta heijastuksia oli liikaa. Sitten avasin ikkunan ja huomasin että lämpövirtaukset saavat ilman väreilemään liikaa, tuli suttua. Piti mennä ulos kuvaamaan.
Polttoväli…pitääpä vilkaista ,Tamronin 70-300 zoomista 70mm aukko 19 aika 1/6s herkkyys ISO 80.
Erkki
En äkkiseltään löytänyt näiltä sivuilta, uusi aihe avausta, niin tuuppaan tänne: Varkauden kirjasto 17.3 2011 klo.18.00 Willamon kuvaesitys ilta. Minä menen ja kyydissä pääsee.
Erkki
Niin tuosta koivu kuvasta, jos käyttää mahdollisimman pitkää opiskaa ja jalkazoomia, saa oksa rykelmän tiiviimmäksi. Niin jos sitä hakee.

Varkaudessa, Willamo 17.3 ! Erkki, lähden sinun kyytiin.