…tänään riitti menestyksekkäästi porukkaa! Aloituksessa oli lähes kymmenen ja jälkiosassa kouluttajan lisäksi kymmenen kurssilaista. Kiitoksia kovasti Heikille ja Mikolle ansiokkaista tietoiskuista! Lopuksi vielä meitä jatkoi viisi kuvankatselun merkeissä. Laittelenpa nyt tähän muutaman näytteen tuolla esittämistäni sirkusaiheisista kuvista (Sirkus Finlandia 2010).
Kiitoksia kurssin opettajille. Esitykset olivat täysipainoisia, niin kertauksen kun uuden oppimisen näkökulmasta katsottuna. Ei käynyt aika pitkäksi, harmi kun piti lähteä kesken pois. Mieluusti olisin käynyt vielä jälkilöylytkin nauttimassa.
Ja Ilkka jaksaa hakea sisältöä kuviin, milloin mistäkin. Kiitos hyvistä kuvista.
Niin ja oli kiva nähdä teitä kaikkia. Hannan kuulumisia olisi tehnyt mieli enempikin kysellä jos olisi ollut aikaa.
Hei!
Maukkaita kuvia sirkuksesta, jonne en sitten taas ehtinyt, kuten en sunnuntain kuvankäsittelyynkään. Aika on kortilla.
Ulla, pitäisiköhän sinun ostaa korttipakka! Ovat edullisia nykyään!
Hyvä ajoitus oli kurssilla, kun sattui täydellisesti aikatauluun ja liikkeisiini. Kannatti pysähtyä kotimatkalla oppimaan uutta, kiitos Heikille ja Mikolle! Jospa tästä innostuneena kaikessa (kuvitellussa) kiireessä kipinäksi hiipunut kuvausinnostuskin saisi leimahtaa taas liekkiin. Loppu”höpinät” jäi mullakin väliin, kun halusin olla kotona ennen yötä. Toivottavasti jatkoa seuraa…!
Jeps, kiitoksia minunkin puolesta yleisölle. Kukaan ei nukahtanut ja mikä parasta, minäkin opin monta uutta asiaa. Sitä vartenhan sinne kokoonnuttiin.
Ilkan kanssa oli lyhyesti juttua, että jospa syssymmällä otetaan uusiksi.
Niin ja hienoja ovat Ilkan sirkuskuvat, hienoja. Oliskohan sittenkin pitänyt taistella nälkää vastaan ja jäädä katsomaan. Sirkushuveja nälkää näkeville vai miten se menikään.
-hp
Kiitoksia palautteesta, Heikki! Jeps, olisi kannattanut jäädä, sillä eikös se vanha sanonta mene, että sirkushuvit korvaavat leivän!
Suuret KIITOKSET opettajille minunkin puolesta! Uutta hyödyllistä tietoutta tuli paljon. Ei voi mitään, upeita ovat Ilkan sirkuskuvat. Kuvat toimivat ryhmänä tai yksittäisenä kuvana mainiosti. Kyllä on ajoitus ja tilanteet erinomaisesti vangittu. Kuvankatselussa kun kuuli vielä taustatietoa jokaiseen otokseen erikseen…Kiitos!