Näin sairaslomalaisena on aikaa kuljeskella ja tuulettaa kameraa, pitkästä aikaa. Käytiin Nyytti-koiran kanssa aamulla Tarinan luontopolulla kävelemässä ja näpsin muutamia kuvia. Tässä yksi niistä. Mukava oli polku kulkea ja ilma helppoa hengittää. Kun luin tuon Antin ilmoituksen seurasta lähdöstä tuli tämä kuva mieleeni, siksipä sen tänne laitankin. Omia polkujaan kulkee jokainen, onneksi niitä on.
Tekniikkaa: Ei riitä Pentaxin kennossa paukut hämäräkuvaukseen ei. Oheisessa kuvassa on aikaa n 1/2s ja reikä 8 tai 11, herkkyys 100. Tuhrua tulee, ei voi mittään. Mutta kun on enemmän valoa niin sittenpä ei tarvitse murehtia. Ja jos oikein polttelee niin kaipa ne myisi uudemman rungon…
PS. Lisäsinpä tänään kuvaamani, syrjäytyneenä kieroonkasvaneen näreen.
Voih, Tapsa, sen mitä minä olen noilla poluilla kulkenut, niin siellähän on juuri tuollaista …. Oheisessa kuvassa on aikaa rutkasti enemmänkin kuin n 1/2 s … reijjät ja kolot ovat sitten ihan jokaisen oman mielikuvituksen vallassa… herkkyyttä noilla poluilla saa mielin määrin yli sata helposti ja yleensä se tulee tuhruna silmäkulmasta (sniif), sille ei todellakaan voi mitään … Tunnelmallinen kuva, hienot vaaleat valon tekemät ’pesäkkeet’… ja aivan polvia nytkäyttävä, upottava fiilis… pystyy tuntemaan jalanpohjassa tuon polun äänettömyyden. Hyvät on paukut!
TUO ON HYVÄ KUVA! Polku kauniissa ja mielenkiintoisessa maisemassa, se toimii aina, ja niin monella eri tasolla. On mahdollista tuttuutta paikkaan, taiteelliset kompositiot, tulee mieleen vertauskuvallisia assosiaatioita, vaikka mitä…
Pellikan Erkki siirtyi muuten äskettäin Canonista Pentax-leiriin ja osti K7:n. On ilmeisesti oillut tyytyväinen ratkaisuunsa. Sillä ratkaisulla varmaankin pääsisi tuhnuista ja suhnuista eroon…tietyllä hinnalla tietystikin.
Tapsa hoi!
On se kumma, kun sinä kuvaat tututkin maisemat, niin aina niissä on jotain uutta ja herkkää valoa! Tai ei se kummaa ole, sinä ne vaan saat niin mieleenpainuvasti jäämän kuvaan. Mainio kuvapari, vastakkaiset kaaret. Pidän kovasti molemmista kuvistasi.
Tutut on maisemat ja kun vuoden minua kiusannut kantapäävamma, mikä lie luupiikki, on saatu nyt aisoihin ja rankasti testattu maailman turuilla, niin Tapsan jäljille tästä on lähdettävä!
Korpikuuset on, kanto ja mörrimöykky puuttuu. Mutta sielunsilmin nekin siellä. 🙂
Nuo kuusimetsät ovat minun sielunmaisemaani. Tykkään sammalen vihreästä ja lahokantojen kellanruskeasta, pehmeydestä ja vähäeleisyydestä. Kuusimetsän hämärään eivät kirkkaan valot pääse kuin ohuina säleinä ja sammal syö terävät äänet…aika rauhallista.
Nyt lähden suihkuun ja sitten Tiilikalle päiväksi, toivottavasta ilmat suosivat.
Kieronäre on mukavanmuotoinen, ja valo sen rungolla kaunista! Hyvin poimittu, vahvaa tunnelmaa ja vertauskuvauksellisuutta tihkuva kuva!
Sommittelupoliittisesti ajatellen vasemman reunan tumma, osittain kuvassa oleva puunrunko haukkaa mielestäni hieman liikaa huomiota. Jos olisi ottanut sen kokonaan mukaan niin, että sen vasemmalta puolelta hiukan valoa virtaisi, niin olisi todennäköisesti parempi. Tai sitten se runko pois rajattuna. Olisi mukava vertailla kuvankatselussa!
Ja vielä sellainen sattuu silmääni, että varmaankin parempi olisi ollut, jos vääränäreen kaari yläosaltaan ei sijoittuisi noin lähelle kuvatasossa taustalla olevaa paksumpaa runkoa(nyt niistä meinaa muodostua yhtenäinen yksikkö). Tuollaistahan on itse kuvaustilanteessa erittäin hankala hahmottaa. Etenkin, jos kyseessä ei ole harras jalustakuvaustilanne.
Onpa hienoa nähdä Tapsa takaisin toiminnassa! Laittelehan lisää materiaalia näkyville, sinä kun saat tuota tunnetta mukaan niin usein!