6 vastausta artikkeliin ”PIIRTOPÖYTÄ

  1. Ulla

    Mulla on semmoinen, jonka piirtokoko on postikortin kokoinen. Itse laite hieman isompi lätty- tykkääm, että pieni koko on hyvä, koska siloin ei tarvitse heiluttaa koko kättä riemuissansa kuin parastkin body painting -maalari. toiset, varsinkin ne, jotka tekee ihanvallan mainoksia yms. grafiikaa etc. tykkää isommista piirtokoosta.
    Laiteen nimeää en nyt muista, muta kun palajan illaksi Savoon, yritän muistaa laittaa tähän.

    Hyvä vempain.

  2. jiitee

    Piirtopöytä kannattanee hankkia samalla kuvasuhteella kuin millainen monitori on käytössä. Kuulemma helpottaa käyttöä, ja ei tule turhaan maksettua ylimääräisestä pinta-alasta.

    Eli laajakuvanäytölle wide-malli ja perinteiselle kuvasuhteelle sitten 4:3 pöytä (jos tarkkoja ollaan niin niitä näyttöjähän on 16:9, 16:10, 5:4 ja 4:3 kuvasuhteilla, mutta jos jakaa karkeasti ”perinteisiin” ja ”laajakuvaan” niin osuu jo melko lähelle)

  3. MjP

    Täälläkin siis wacomia käytetään. Intuous 3:nen taitaa nykyinen olla ja yks graphite on ollut aikaisemmin käytössä. Merkittävin ero graphite (100? pinnassa)/bamboo sarjan eroina on paineentunnistustasojen määrä sekä itse kynä. Niillä hiirillä ei käytännössä mitään tee, joten niistä ei lisähintaa kannata maksaa.

    Intuousin hyvänä puolena on siis tarkkuus ja huomattavasti parempi kynä (ei niin rempula), mutta en kyllä tuolla paineen tunnistustason laadulla ole huomannut photoshoppi käytössä mitään eroa(intuous huomio myös kynän kulman, mutta se lienee piirtelyssä sit järkevä vasta). Lienee eri asia jos piirtelee pääsääntöisesti. Gigantissa on noita myynnissä joten kannattaa käydä vilkaisemassa minkälaisia ne on. Jos sattuu intuousin saamaan about 250e hintaan niin kannattaa ostaa, mutta muutoin 100e:n sijoituksellakin tulee toimeen vallan mainioisti. Sellainen käytännön vinkki, että sitä itse piirtopöydän tasoa kannattaa suojella, koska jos siihen tulee narmu (erittäin herkästi tulee) niin sitten se kynä rupee ”jäkittämään” siinä pinnalla.

    Oma pöytä on sen verran naarmuilla että tuota ilmenee vähän väliä. Myöskään post-it notes lappuja ei kannata siihen liimata, koska se pinta lähtee liimauksista irti:). Wide ja normi versioiden välisisiä eroja en ole pahemmin tarkastellut koska ajurilla sen saa säädettyä mieleiseksi. Nyttenkin minulla on kaksi monitoria käytössä ja kynä taitaa toimia vain toisen monitorin alalla ja tätä pystyy tarkasti säätämään.

  4. tapsa

    Kiitoksia vinkeistä. Päädyin ostamaan Wacoomin Bamboo Pen & Touch pöydän A5 koossa. Tuli lahjaksi joten käyttökokemuksista tiedän vähän myöhemmin.
    Itselleni löysin sellaisen vanhan käytetyn Wacom Volito 2:n vuodelta kivikirves ja karvahattu. Pitää nyt katsella onko tuolle käyttöä, tähän mennessä olen kirjoitellut omaa nimeäni, poistanut tyttäreni rippikuvan ihmisiltä korvat ja piirtänyt pastorille parran. Todella luovaa….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *