Tyttökerholaisten näyttely

Nuorisotalo Semppiksen toisen tyttökerhon talven ohjelmaan kuului myös valokuvausta. Olin siellä kevät-talvella vapaaehtoisohjaajana avittamassa tyttöjä, öbaut 13 vee, valokuvauksen saloihin. Hienoa jälkeä syntyi. Kameran käyttäytymiseen tutustuttuamme kuvasimme yhdessä sovittuja aiheita alkaen omakuvasta aina suosituimmaksi tehtäväksi muodostuneeseen viiiden kuvan aihekokonaisuuteen. Paljon opittiin toistemme kuvia katsellessa.

Tyttäret suunnittelivat kuvistaan näyttelyn, joka on nyt nähtävillä kunnantalon aulassa kesäkuun 25. päivään saakka. Käykää tutustumassa näyttelyyn ja kirjoittakaa aatoksenne vieraskirjaan, tai tähän.

Tyttökurssilaiset: Laura Tikkanen, Tiina Hirvonen, Salla Katainen, Henna Hakkarainen ja Tiia Husso sekä ohjaajat Jenni Rihti ja Marja-Leena Turunen. Heistä ainakin Jenni ja Mallu ovat luvanneet tulla kuvineen mukaan SiiKan kuvienkatseluiltaan kunhan ehtivät. Toivottavasti muutkin!

 

Ulla

 

 

yleista-halinaa   hennan-silta   jenni-omakuva   laura-varikas   mallu-hiihtoloma   sallan-kevatnuuskaus   sallan-tiia-ja-koira1   tiina-talvi2

4 vastausta artikkeliin ”Tyttökerholaisten näyttely

  1. Hanna

    Tulipa hyvä mieli näistä kuvista. Sommittelussa ja asenteessa on juuri sitä raikkautta, josta joskus oli puhetta kun kaipailtiin nuorten tuoretta näkemystä asioihin. Harmi, etten varmaankaan pääse näyttelyä katsomaan. Käykää te muut sitäkin ahkerammin ja kertokaa mielipiteitänne ja ajatuksianne myös täällä!

    Kiitos, Ulla!

  2. Ilkka Kokkonen

    Loistavaa toimintaa, Ulla! Sekä noiden tyttöjen kannalta että myös seuramme kannalta. Saamme kenties uusia jäseniä, ja kunnan suuntaan aktiivisuus todentuu taas uudella tavoin.
    Vai saanemmeko ottaa ansiota tästä toiminnastasi seurallekin, jos tulee jossain mainostamisen paikka? Voihan tuo olla ihan sinun oma individuaali-iskusi, eikä siitä silloin kunnia muille kuulu! Mutta oli miten oli, loistavaa toimintaa sinulta!

  3. ulla

    Kyllähän tämä oli semmoinen individuaali-isku (hauska käsite), kun on ollut tuota aikaa ja nuorten kanssa on aina kiva puuhailla. Silti SiiKa oli koko ajan illoissa mukana, seura tunnetaan, nettisivuila käytiin ja pimiökin kollattiin läpi, kun toiminasta kertoilin. Kyllä näistä tyttäristä hyviä siikalaisia tulee, jos niin haluavat. Elämässä vaan on niin paljon muutakin!

  4. Ilkka Kokkonen

    Niinpä, arvasinhan minä, että seura on saanut ansaitsemaansa mainosta toimintasi kautta. Kiitoksia!
    Niin, kyllähän tuonikäisten tyttöjen päitä täyttävät mitä suurimmalla todennäköisyydellä aivan muut mietteet, kuin kameraseuratoiminta. Mutta hyvän rokotuksen nyt saatuaan ei tiedä, mitä muutaman vuoden kuluttua voi päähän pälkähtääkään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *