Laivonsaaressa, harjun laella oli sunnuntaina metsäpalo. Kävin Haimakaisen Peten ja Hannulan Pasin kanssa sen jälkiä kuvaamassa. Kyllä tuollaisessa metsässä erilainen tunnelma vallitsee. Isot puut tosin selvinnevät koettelemuksesta hyvin, mutta kenttäkerros meni aika lailla uusiksi. Tuolla ei juuri tehnyt mieli objektiivia vaihdella, sen verran oli ohutta tuhkapölyä ilmassa! Mielenkiintoinen kokemus oli!
Vaikka palo oli synkkä juttu, niin silti kuvista tulee kertalinttuulla tunne, että muutamassa viikossa vihreä alkaa jo puskea esiin ja elämä tuhkankin alta voittaa. Viimeisen kuvan valo on jotain kultakauden suomalaismetsiä kuvaaviin maalauksiin verrattavan kaunista!
Niinpä niin, Ulla se näköjään hyvin ymmärtää valon päälle, juuri tuo kultakauden maalauksessa olemisen tunnelma tuolla tuon viimeisen kuvan aikoihin vallitsi! Ja juuri noista valoista minun piti lähteä kesken pois, kun kaverit soittelivat jo kärsimättöminä veneellä odotellessaan! Voi sitä järkytystä! No, olihan kavereiden toki aikaisin aamulla töihin suunnattava, mutta silti…
Auringonlaskun hetkeen tuosta oli vielä puolisen tuntia, joten voi hiisi, millaisia sävyjä sieltä vielä olisi irronnutkaan. Veneellä katsellen auringon eteen tuli vielä ohutta pilviharsoa pehmennykseksi, joten valo olisi ollut jokseenkin TÄYDELLINEN! Toivottavasti Pete ja Pasi vielä huomaavat, että taiteen edestä täytyy ruumista joskus rangaista! Mutta tämä on tietysti lopulta mielipidekysymys!
Voi Pete, voi Pasi! 🙁
Valot ja värit on tosiaan melkoiset! Ja elämä tuhkan alta voi olla entistä ehompaa…
Kuvat ovat hienoja. Erityisesti molempiin likinäköisiin silmiini pistää se kuinka Ilkka on onnistunut tallentamaan mäkien jyrkkyyden, ei ole niitä helpoimpia hommia. Olisko vinkkejä kuinka tuon teet?
Kiitos kehuista, Tapsa! Ja asiantunteva vinkkikin tulee tässä heti perään, ja ihan ilmaiseksi: täytyy etsiä tarpeeksi jyrkkä rinne!:-)
Itse en tosiaan ennen ole tullut ajatelleeksi tuollaista vaikeutta(sinähän lienet perehtynyt enemmänkin tällaisiin rinnejuttuihin, kun siellä Kolilla niin monesti olet vieraillut), ja en sellaista tiedostanut nytkään. Etsin vain sommittelullisesti sopivan kuvauspaikan, väänsin zoomista(24-105mm) siihen paikkaan sopivan polttovälin jne. Sopivasti laaja kulma zoomista ja etualaa mukaan, lähellä kielekkeen reunaa keikkuen, näistä se jyrkkyystunnelma muodostuu.
Näin asiaa lisää pohtien, lienetkö tosiaan sitten käyttänyt turhan pitkää polttoväliä, jos jyrkkyystunnelma on jäänyt miedoksi?!? Tai sitten et ole mennyt tarpeeksi jyrkän paikan reunalle operoimaan. Mutta lähinnä epäilisin tuota ensimmäistä syytä. Olet joskus maininnutkin jutellessamme, että laajakulmalla et ole liiemmin tottunut kuvaamaan. Noissa kuvissani kulma oli laajimmillaan ehkä n. 30mm, aidosti täysikennoisella. Ja tosiaankin, tuo rinne oli todellakin jyrkkä!
Kysymyksesi sai aikaan ihan uutta pohdintaa tällaiseen asiaan, täytyypä joku kerta kokeillakin 12-24-millisellä vastaavan oloisessa paikassa, että millaiset syvyysvaikutelmat sellaisella saa aikaan. Luulisin, että jyrkkyysefektit korostuvat selvästi lisää, kunhan paikan valitsee sopivasti! Eli kiitos taas hyvästä kysymyksestä!
Käyppäs, Ilkka, kuvaamassa vielä viikon parin päästä samalla paikalla ”uusi alku” eli kun vihreä alkaa työntyä taas esille.
Jeps, se on ollut mielessäni. Sen suhteen on taas vain jonkun veneellisen avun varassa. Toivottavasti Pasi vielä uskaltaa kanssani tuonne lähteä.