Olen sopinut Ahmon koulun rehtori Puustisen kanssa että SiiKa ry voi käyttää korvauksetta kahtena sunnuntai-iltana kuukaudessa luokkatiloja ja laitteita kuvienkatseluun. Juhani Holopainen Siilinjärven kunnassa vastaa näiden tilojen käyttöönluovutuksesta. Hänen kanssaan on tehtävä kirjallinen sopimus tilojen käytöstä ja sen jälkeen käytävä vahtimestarien kanssa tutustumassa laitteistoihin. Antti K ja Ilkka ovat lupautuneet ”koneenkäyttäjiksi” ja lisää toivotaan. Ilkka on saanut yhteystiedot ja lupautunut asian käytännössä Holopaisen kanssa sopimaan. HUOM! Ahmolle ei siis voi mennä ennenkuin kirjallinen sopimus on tehty ja laitteiden käyttöön tutustuttu.
Tapsa
Soittelin asiasta Holopaiselle, ja hän sanoi ensin varmistavansa asian rehtorilta, ja sitten antavansa käyttöluvan lähettämällä sen sähköpostilla minulle. Muuta ei siis kirjallisesti tarvita, sitten vain tuo käyttöharjoittelu ja ei kun toimeen. Otetaanko se harjoittelu vaikka ensi perjantaina, Antti? Ja eikös siihen voisi tulla vielä muitakin mukaan, niin ei olisi vain parin kaverin mukanaolosta homma kiinni?
Eli ensi sunnuntaina näin pääsemme aloittamaan kuvankatselut Ahmolla, joten mahdollisimman suurella joukolla sitten mukaan!
Kiitoksia Tapsalle loistavasta ideoinnista ja asianajosta!
Kiitoksia myös Puustisen Jarkille! Häntä houkuttelin jo seuraan jäseneksikin, järkkärinostoaikeissa kun tuntuu olevan!
No hyvä, näin se homma etenee. Jos olette menossa perjantaina Ahmolle niin ilmoitelkaa aikataulua. Lähden mukaan jos vain suinkin ennätän.
Tapsa