Sunnuntain Semppiskokoontuminen sai minut taas miettimään tätä harrastetta. Miksi kuvaat ja mitä
haluaa kuvillaan sanoa? Ja kuinka voimme seurana itsekunkin tarpeita ja näkökulmaa tukea? Tällaista heräsi mieleeni kun katseltiin hyvinkin erilaisiin tarpeisiin otettuja kuvia semppiksellä.
Tapsa
Juu, kyllä tuossa ringissä on monella opittavaa toisilta. Itse kun tällä hetkellä esimerkiksi kuvaan pääasiallisesti kaupallinen tavoite mielessä tai sitten toinen kuvauskohde on nuo koirat ja tyttö. Pitäisi enemmän ottaa itsekin kameraa vaan joka paikkaan ja taltioida sitä elämää muutakin kuin lähipiiriä. Heikin kuvat reissuilta jne. taas pisti miettimään, että minneköhän sitä lähtisi reissuun kuvailemaan tapahtumia ja ihmisiä. No niitähän löytyy myös lähempääkin, ja pitäisikin mahdollisimman paljon ottaa kuvia ties mistä sillä 10-20 vuoden päästä niitä vasta onkin hauska katsoa, että ompas kaverilla jännästi housut puolitangossa, lippispäässä ja jotkut napit korvissa. Ainiin toihan oli sitä hiphop muotija ja joku Apple teki tommosia iPodeja .. 🙂
Kamerat vaan mukaan joka paikkaan ja kuvailemaan .. pitää itsekin hommata joku kunnon pokkari joka kulkisi paremmin mukana kuin tuo lousku ..
A
Samaa olen minäkin miettinyt. Kun seurasta löytyy kuvaajia tosiaan harrastelijoista ammattilaisiin ja aloittelijoista kokeneisiin. Ja niin kiinnostuksen kohteita kuin kuvaustyylejäkin on laidasta laitaan. Minusta tuo sunnuntain kuvien katselu oli tosi antoisaa. Ja ajattelin itse silloin omalta kohdaltani, että ehkä tässä vaiheessa liika kriittisyys voi olla pahastakin. Kun vielä haen omaa tyyliäni ja ilmaisutapaani. Liialla kriittisyydellä en tarkoita muiden kommentteja vaan omaa rajoittuneisuuttani siinä, että miten haluan kuvata ja asioita ilmaista. Minä itse kuvaan siksi, että kuvaaminen itsessään on vain yksinkertaisesti mukavaa. Se on usein minulle jonkinlaista ”ongelman”ratkaisua (ainakin tässä vaiheessa vielä), kun mietin, että millä tavalla tästä kohteesta voisin saada ylipäänsä jotain aikaiseksi. Luo myös välillä onnistumisen elämyksiä ja taiteellisia nautintoja. Ja samalla se irrottaa tehokkaasti ajatukset hetkeksi siitä, että villakoirat pyörii nurkissa tai joku muu homma odottaa tekijäänsä. Ja enimmäkseen sillä on mulle juuri tuo elämän ja erilaisten kokemusten taltioinnin merkitys. Kuvat herättävät muistoja. Tuovat lähelle tunteet, lämmön, kylmyyden, tuoksut, ihmiset, jopa vanhat ajatukset. Ne luovat parhaimmillaan elämäntarinaa. Siinä minun näkökulmaani.
Vielä vähän lisäystä… Ajattelisin niin, että parhaiten voimme tukea erilaisia näkökulmia ja tarpeita vain olemalla avoimia ja ennakkoluulottomia. Siihen avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden lisäämiseen (ja ainakin oman rajoittuneisuuden rikkomiseen) vois sopia vaikka sellainen kuvilla ”leikittely”. Jos vaikka joskus otettais kuvien katseluiltaan mukaan käsittelemättömiä kuvia ja katsottais miten erilaisia näkemyksiä samasta kuvasta voi saada aikaan jälkikäsittelyllä. En tiedä, antaisiko se teille kokeneemmille mitään, mutta ainakin mulle se vois antaa paljon.
Lapsi leikittelee ja luo koko ajan omaa todellisuuttaan, vrt. poika joka näki boan nielleen elefantin sadussa Pikku Prinssi. Kun ei ole olemassakaan ehdotonta todellisuutta kannatan lämpimästi kaikenlaista leikittelyä sen sijaan että etsitään ”olennaista” tai ”syvintä olemusta”. Jehun kuva ”kalasta kolmipyöräisyyteen” on mielestäni erinomainen esimerkki hyvin monitasoisesta luovasta ajattelusta. Jos sommittelun ja kuvankäsittelyin keinoin voidaan vahvistaa seuralaistemme jo olemassa olevaa tai syntyvää ilmaisua olemme todella hyvä seura. Nyt en jatka enempää kun alkaa ajatus liikaakin lentää. Nähdään ja koetaan yhdessä.
Varmaan tuolle ”olennaisen” ja ”syvimmän olemuksen” pohtimiselle (jos ei tässä nyt käytä sitä päämäärähakuista etsiä-sanaa) on leikittelyn rinnalla paikkansa. Niin kuin tässä jäljessä tulleet keskustelut osoittavat. Kyllähän lapsikin ihmettelee ja pohtii hyvinkin syvästi elämää ja ilmiöitä. Meidän perheessä taitaa olla kaksikin pohtijaa, joilla juttu ja ajatus karkaa välillä käsistä taivaan tuuliin… 🙂