Aitouden kaipuu!

Avaanpa tännekin keskustelut ja pohdinnat tästä nykyvalokuvauksen ehkä suurimmasta ristiriitaisuuksia aiheuttavasta asiasta. Eli miten sitä kuvattua todellisuutta saisi muuttaa, mitä taas ei saisi tehdä. Tällä en pyri provosoimaan ketään seurakavereita, minua vain tällaiset kuvausfilosofiset asiat ovat ajatteluttaneet paljon ja vuorovaikutus ei liene pahasta tässäkään asiassa!

Nykyaikaan kasvavalla kuvaajalla on varmasti ihan erilainen suhtautumistapa näihin juttuihin kuin meikäläisen ikäisillä(kohta paukkuu puoli vuosisataa)ikäluokan kuvaajalla. Itse olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, mitä minä olen voinut kokea hienojen valokuvien parissa, ja väitän, että aivan samanlaisiin fiiliksiin nuori nykykuvaaja ei välttämättä pääse.

Minusta täydelliseen kuvankatsomisnautintoon kuuluu(tai on ainakin kuulunut)myös  jonkinlainen samaistuminen  ja myötäeläminen sen huippukuvan ottaneen kuvaajan onnistumisen elämykseen. Hänellä on edessään upea maisema, taivaalla on mahtavat pilvet, valo juuri oikeasta suunnasta ja eikös niityn yli satu lentämään vielä joutsenpari – NAPS, NAPS – tuokio on hetkessä ohi. Kuvaaja oli etsinyt tätä hetkeä vuosia ja nyt se viimein toteutui! Ja seuraavaksi tuo elämys siirtyy loistokuvan myötä kaikille katsojille edes hiukan jaettavaksi. Hyvä, ettei itku tule katsojan silmään…

Näin siis ennen. Kun samanlaisen kuvan edessä seisoo nykyään, niin mitäpä tulee katsojalle mieleen. Epäilyksiä aitoudesta ainakin heti, spekulaatiota, kuinka monesta kuvasta tuo hetki on koottu, ehkä mielenkiintoa kuvaajan kuvankäsittelyllisistä taidoista. Onko kuvaaja joutunut dead linen lähestyessä kaameassa kankkusessa  kasaamaan parin vuoden aikana ottamistaan kuvista tämän loistokuvan? Ähisten kuvaaja yrittää tehdä kunnon syväykset, mutta hiirikäsi ei toimi ja monta layeria menee ihan pieleen. Mutta hänhän voi soittaa naapurin nörttipojan avukseen! Vitosen saatuaan poju viidessä minuutissa kasaa sen loistokuvan valmiiksi. Mutta kuvaajan paranoidiseen mieleen tulee jälkeenpäin kaamea ajatus, että jospa poju sujautti siirtää kuvan omalle muistitikulleen. Lisää sitten nettigalleriasta kuvaan suden, pari…Tiedä vaikka voittaa vuoden luontokuvapalkinnon!

Että jos ei jostain syystä pysty luottamaan kuvan aitouteen, niin en minä ainakaan kykene enää myötäelämään tunteella tuollaisia nykykäytännön mukaisia onnistumisen elämyksiä! Ja ainakin minä tällaisen samaistumisen tunteen menettäessäni menetän esteettisestä elämyksestäni ison osan! Mutta onneksi olen sellaista päässyt aidosti kokemaan! Koen vielä tosin monesti nykyäänkin, mutta jälkeen päin monesti tulee mieleen, että kusaistiinko minua silmään!?!