Sunday, February 5, 2012

Jep, otsikon mukaista lasten tapahtumaa vietettiin tänään 5.2.2012 Siilinlahden koululla. Siika Ry oli lupautunut kuvaamaan lapsia eläinhahmoja esittävässä seinässä. Kuvattavia tosiaankin riitti välillä aivan kiireeksi asti, meikän ottaessa kuvia ja Ilkka sitämukaa tulosti paperikuvia kotiinviemisiksi kuvattaville.

eläinstudio kuvaajat kuvassa, Ilkka ja Pasi

Wednesday, February 1, 2012

Kävin eilen kävelemässä tuon Patakukkulan lyhyemmän hiihtoladun läpi, otin samalla Googlen street view -tyyliin läjittäin panoraamoja (20kpl muutaman kilometrin lenkillä) joista kasasin sitten tuommoisen virtuaalisen hiihtokierroksen. Olisin upottanut sen tähän postaukseen suoraan mukaan, mutta se ei ilmeisesti ole mahdollista.

Kuitenkin, kyseisen härdellin voi käydä vilkuilemassa läpi täällä. Navigointi panoraamojen välillä onnistuu tuon vasemman reunan esikatselukuvien kautta ja niitä kaikkia voi pyöritellä ja zoomata, alaoikean näppylästä pääsee koko ruudun tilaan.

Täällä on myös nähtävillä timelapsevideo ko. panosessiosta.

Tuesday, January 31, 2012

Tämä konetyyppihän on jo historiaa eikä tainnut Suomessa edes monella kentällä käydä. En tiedä kävikö edes Helsingissä koskaan. Enlantilaiset tekivät tällä Joulunaikaan viikonloppu matkoja Rovaniemelle ja Lordit maksoivat siitä matkasta 20 000 markkaa. Napapiirillä kävivät ostamassa poronsarvijauhoa ja jopa 1000 – 2000 maksavia käsin neulottuja komeita villapaitoja matkamuistoksi. Harmi että ei tullut otetuksi useampia kuvia ja kuva jäi teknisesti heikkolaatuiseksi, silloin dia kuvien aikakaudella kun ei näytöstä katsottu minkälainen kuvasta tuli.

Speakeasy

Author: AnttiK
Monday, January 30, 2012

Moros!

Aliaksen introssa oleva näyttely on jälleen vaihtunut, tällä kertaa mennään 20-luvun hengessä :) Kantsii käydä katsomassa!

http://www.aliasstudiot.fi/newsite/2012/01/speakeasy/

Pulmia pitkästä aikaa!

Author: ilkkak
Saturday, January 28, 2012

Laitanpa pitkästä aikaa vähän kuvallista pähkäiltävää esille. Ensimmäinen kuvapulma saattaa olla helppokin, mutta toisen pitäisi sitten olla selvästi hankalampi. Vihjeenä annettakoon, että kodin lämmössä molemmat olen kuvannut. Jos toisen kuvan kohteen tunnistaa ilman mitään lisävinkkiä, niin se on kyllä leivoskahvin arvoinen suoritus (tietenkin vain ensimmäiselle tunnistajalle)!

Ykköspulma Kakkospulma Näkymä paistinpannulta Näkymä paistinpannulta Näkymä paistinpannulta

Yllä nyt lisäksi muutama näyte kuvaussession pääkohteista. Paistinpannulla oli pari senttiä vettä ja sen pinnalla rasvaa/öljyä kananlihan paistamisen jäljiltä. Välineet: Canon 5DmkII+C. MP-E 65mm/2,8 1-5:1 makro+C. MT24-makrosalama. Kuvattu käsivaralta manuaalisäädöillä, salama ETTL:llä (1/200s, aukko 11).

Veistoksia studiovaloissa

Author: ilkkak
Saturday, January 28, 2012

Järjestin SiiKa:lle mielenkiintoisen kuvauskeikan. Toissailtana olin sitten apulaisena, kun Pitkäsen Mikko hoiteli ammattilaisottein studiohommat. Kohteena oli pronssiveistoksia, jotka on tehnyt Siilinjärven kuvataideseuraan kuuluva erittäin taitava alan harrastaja, Marjatta Vilhunen. Oli tosiaankin vaikuttavaa nähdä tosiammattilainen toiminnassa. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun salamat olivat oikeilla paikoillaan ja kohteiden valaisun hienosäätöjä päästiin tekemään. Jos itse olisin yritellyt saada aikaan samanoloista lopputulosta, niin luulisin, että aikaa olisi palanut pari työpäivää! Laitan taiteilijan sekä Mikon luvalla kuvat esille. Viisi ensimmäistä teosta ovat pronssisia, viimeinen on kipsityö. Näitä voi käydä ihailemassa paikan päällä 22.2. alkaen galleria Carreessa Kuopiossa.

Vuoden palloilija Katumus Ilo Vapauteen Flamencotanssija Sergei

Saturday, January 28, 2012

Säähavaintoasema Kylän valosaastetta Revontulet Kalteva torni Revontulia partII

Minulla oli kuvien lataamisessa sivuille sama ongelma kuin Matilla. Explorer tyssäsi samalla tavalla.  Mozillan kautta ei ongelmaa.

Alussa kuvatessani taivasnäkymiä,  kameran valkotasapainoasetukset olivat AUTO-asennossa, niinkuin minulla aina on. Se teki näistä kuvista keltaisen ja oranssin sävyisiä. Ihmettelin, kun Jannen kuvien värit näyttivät jo kameran näytöllä niin oikeanlaisilta. Valkotasapainon manuaaliasetuksista asetin säädöt kameran kylmimpään kelvin-lukemaan 2500:taan. Värit alkoivat näyttää jo luonnollisemmilta kameran näytöllä. Nyt  jälkeenpäin tietokoneen näytöllä huomasin, että kuvissa osa tähdistä erottuu nyt niin sinisinä. Pitää testata seuraavalla kerralla eri lukemilla väliltä 3000-4000.  Tämähän on RAW-tiedostoja kuvatessa periaatteessa ihan sama, mikä se valkotasapainoasetus kamerassa on. Mutta minusta aina parempi, jos värit saisi toimimaan jo kameran näytön kuvissa.  Eli tavallaan se on makuasia missä vaiheessa tämä valkotasapainon säätö tehdään. Ennen kuvausta vai kuvauksen jälkeen.

En oikein enää tiedä, miltä nämä sävyt nyt näyttävät? Koska olen tullut tavallaan “sokeaksi” näille omille kuvilleni, miettiessäni näitä valkotasapainojutskia.

Friday, January 27, 2012

Reposia

Author: janne
Friday, January 27, 2012

Viime viikonloppuna ja tämän viikon alussa kuvattuja.

Ensin sunnuntai 22. pvä:

Sitten 24. pvä kuvatut, kuvauspaikkana Oinosenmäki Kuopiossa:

Matti ja Tero varmaan pistää lisää kuvia?

Vuoden Hääkuva 2011

Author: AnttiK
Monday, January 23, 2012

Moros!

Vuoden tauon jälkeen taas hieman menestystä hääkuvakisassa, toinen suht. vähän käsitelty miljöökuva ja toinen sitten fantasiasarjaa, joka oli sarjansa paras.

http://www.aliasstudiot.fi/newsite/2012/01/vuoden-haakuva-2011/

_A